Heti ulos ehdittyään ohjasi hän kulkunsa aivan oikein jalkatielle, joka johti kiinalaiselle kioskille. Mutta kun hän luuli jo puiden varjoon joutuneensa ja piiloon kaikkien nähtäviltä, kääntyi hän kanervikossa, meni keittiöpuutarhan vierustaa pitkin, sitten pienen sillan yli sekä lopulta tiheään puistoon, joka viheriän muurin tavoin ulottui pienelle salaovelle.
Se oli lumoava tie ja lisäksi täysin turvallinen. Tämä pieni ovi johti suoraan ylös torniin tarvitsematta kulkea portinvartijan tai muitten asuttujen huoneiden ohi. Ovesta johtavia portaita käytyä ja mentyä erään taideteoksilla somistetun huoneen läpi tarvitsi vain eräs esirippu siirtää syrjään, jolloin pääsi entisen viinikauppiaan yksityishuoneeseen. Ensiksi oli siinä itämaiseen tapaan sisustettu tupakoimishuone, sitten vasemmalla komea makuuhuone ja sen edustalla toalettihuone. Oikealla oli suuri eteishuone, josta alkoivat linnan pääportaat.
Tämä pienessä sievässä huoneustossa asui Etienne. Hän oli järjestänyt tupakoimishuoneen työhuoneekseen. Hän käytti aina pääportaita. Salaovi oli hänelle ollut tarpeeton.
Rouva Miralez riensi tätä salatietä kiihdyksissään ja päättäen näinä muutamina minuutteina valloittaa rakastamansa miehen omakseen.
Sillä aikaa kuin Rose Marie riensi salapolkua, teki herra Miralez suunnitelman. Oltuaan huonevankina pitemmän aikaa päätti hän valmistaa vaimolleen iloisen yllätyksen.
Rose Marien lähdettyä kutsui Lorenzo palvelijansa, pyysi kenkänsä, keppinsä ja hattunsa, otti kaapistaan kukkavihon, jonka oli Pariisista salaa tuottanut ja lähti lämpimästi pukeutuneena kioskiin. Hän aikoi tavata Rose-Marien hiekkakummulla ja antaa hänelle kukkasensa siellä. Kokonaisen vuorokauden oli hän jo edeltäpäin iloinnut tästä.
Hän meni horjuvin askelin ja niin hitaasti että kolmivuotinen lapsi olisi mennyt nopeammin. Hän pelkäsi herättää vaimonsa huomiota ennen aikojaan, tahtoen nauttia hänen hämmästyksestään. Itsekin uskoi hän olevassa terveempi ja iloitsi siitä kuten kuolevatkin voivat parempana hetkenään toivoa vielä paranevansa. Oikeinpa hän oli runollisella tuulella, hän, joka nuorena poikasena oli kirjoitellut rakkausrunoja Barcelonan kauneille tytöille.
— Oh! — sanoi hän äkisti ja seisahti hölmistyneenä. Kioski oli tyhjä.
— Ja kuitenkin hän sanoi tänne tulevansa — mutisi Miralez.
Hän kääntihe. Tarkasteli maata; ei yhtään jälkeä näkynyt.