— Kuinka kauan tarvinnen aikaa puutarhan ohi mennäkseni? Pääsenkö sinne koskaan? — Varmasti! Ehkä kuolen liikaponnistuksista ja mielenliikutuksesta, vaan mitäpä siitä! Kuhan vaan perille pääsen, ja jumala on oleva apuani.
Ja hän lähti hiipimään niin nopeasti kuin hänelle oli mahdollista, kumartuen silloin tällöin piiloutuakseen jottei herättäisi syrjäisten huomiota.
XXIII.
Paviljongin jätettyään alkoi Rose-Marie juosta. Hänellä ei ollut aikaa enää vähääkään hukattavaksi. Geneviève tulisi Sargosiin ennen kello puolikuutta. Nyt oli puolen tunnin kuluessa valmistettava kaikki tulevain vuosien onni. Kuinka tulisi hänen käyttäytyä voittaakseen tarkoituksensa? Mitään ei hänellä ollut valmista, vaikka olikin koettanut kaikki miettiä etukäteen valmiiksi.
Genevièven kaunis täti riensi Etiennen luokse.
Etienne kirjoitti.
— Häiritsenkö? — kysyi hän sulkiessaan tupakoimishuoneen oven. — Minulla ei ole mitään lukemista. Mieheni nukkuu ja minä tulin puhelemaan kanssanne. Onko se teitä suututtava keksintö?… Tänään on minun nimipäiväni ja minua huvittaa kiusata ihmisiä. Nyt on teidän vuoronne!
— Tietenkään ei minulle siitä valittamista, — sanoi Etienne kohteliaasti ja pani pikkujakkaran hänen jalkainsa alle.
Ja hän istahti sohvaan häneen viereensä.
— Te työskentelitte? — aloitti rouva Miralez. — Teidän olisi tarvinnut mennä kirkkoon rukoilemaan minulle onnea.