Hän puhui kuten se, joka haluaa sanoa jotakin toista kuin sanansa ilmaisevat.
— Toivon näet, että te toivotte minulle kaikkea hyvää, herra Etienne? jatkoi hän vielä.
— Luonnollisesti! Sitä ette epäillekään.
— Hm — vastasi Rose-Marie katsoen entistä munkkia suoraan silmiin.
Syntyi painostava hiljaisuus.
Yht'äkkiä tunsi Etienne vapisevan käden koskettavan takkiansa.
— Saanko panna kiinni tuon napin? Se on kiusannut minua kaiken aikaa… Ei, ei, elkää vaivautuko! Saan sen kyllä kun otan toisen käteni avukseni.
Ja hän teki sen.
Etienne salli hänen tehdä se mutta punastui samalla.
— Sellainen lapsi te olette! — sanoi hän. — Suudelkaa kättäni! Näen että mielenne hyvinkin tekee.