Ja hän poistui muutamia askeleita, mutta vaan asettuakseen oven eteen ettei nuori mies pääsisi ulos. Mutta pian hän oikasihe ja sanoi ylpeästi:
— Herra Hontarrède, voimme puhua affäärimiesten näkökannalta, koska tunteet eivät voi teihin mitään vaikuttaa. Olen 26 vuotias; luulen olevani kaunis; tulen omistamaan kaksi miljoonaa, sillä mieheni on testamentissaan luvannut luovuttaa rikkautensa minulle, ja tulen leskeksi ensi talvena. Punnitkaa asiaa. Mielestäni se maksaa vaivan.
Etienne yhä vaikeni.
— Olette narri! — huudahti hän, heittäen ylhäisen katseen häneen. —
Millä sitten ihastuttaa hän, tuo pikkunen maalaistyttö? Sanokaa se,
olkaa niin hyvä! Suloudellaanko! Ei kannata kehua! Hänen rikkautensako?
Sen laita on samaten! Oh, te olette sokea, hullu tai noiduttu!
Hän puri hampaitaan ja huokasi sitten syvään.
— Etienne, minä rakastan sinua! — sanoi hän valittaen. — Unohda kaikki, mitä olen sanonut, Etienne! Se oli epätoivo ja olin suunniltani! Unohda kaikki ja näe minussa ainoastaan naisraukka, joka kärsii, joka itkee ja joka voisi uhrata henkensäkin sinun edestäsi. Olen mustasukkainen, ymmärrätkö sen? Olen mustasukkainen tuolle Genevièvelle, jota sinä rakastat ja luulen etten eläisi sen päivän jälkeen, jolloin hän tulisi sinun vaimoksesi… Ei, ei elä kuuntele sanojani! Tiedän, etteivät rukoukseni auta vähääkään. Tein väärin, että puhuin rehellisesti, että annoin sinun nähdä suruni, tietää toiveeni. — Olisinko rakastunutkaan sinuun sillä kuumeisella rakkaudella, jos en olisi tiennyt sinun olevan toisen rakastaman! En olisi koskaan luullut voivani puhua näin yhdellekään miehelle… Uskon kuitenkin, että olisin voinut tehdä sinut onnelliseksi! Dominica kertoi minulle, että sinä suutelit minua tuona iltana, jolloin menetin tajuntani. Elä sitä kielläkään! Se teki minut niin onnelliseksi. Tahdotko että annan sinulle yhden suudelman? Erotkaamme sitten, kuten sinä tahdot. Luulen melkein saavani voimia siihen.
Etienne epäili. Tämä intohimoinen naisääni tahtoi panna hänen päänsä sekaisin.
— Ei, — sanoi hän äkisti ja työnsi hänet luotansa. — Menkää tiehenne!
Rouva Miralez oikasihe.
— Te siis ette tahdo mennä naimisiin kanssani? Minun rakkauteni ei teille kelpaa, ehkä se inhoittaa teitä?