— Se ääni on minulle velkaa tämän hyväntyön, ajatteli hän. Eikö hän ollut syynä onnettomuuteeni? Eikö juuri hän houkutellut minua heittämään omenan, jonka johdosta jouduin puhumaan Martinille? Sinä kaunisääninen annoit eilen minulle omenan puolikkaan; etkö tänään halua lainata minulle 400 frankia?
Tie johti metsikön läpi. Äkisti kuuli Lazare luostarikellon soivan kutsuen trappisteja rukoukseen, ja hän heittäytyi maahan rukoillen kaikesta sielustaan. Hän rukoili sen kauniin salaperäisen äänen puolesta, jonka tulisi auttaa Martinia.
Sitten hän nousi, karisti tomun viitastaan ja meni nopeasti jälleen tielle.
— Tahdotteko sanoa minulle mikä tuon puitten takana olevan linnan nimi on? — kysyi hän paimenpojalta, jonka hän tapasi.
— Se on Bontucq-linna.
— Ja kuka asuu siinä?
— Neiti Sartilly.
Hajamielisenä kumarsi Lazare paimenpojalle kuten paterille luostarissa.
Ja hän jatkoi hyvillä mielin matkaansa linnaan.
IV.
Tultuaan pikkusillan yli ja kuljettuaan luostarin muurin sivustaa joutui Lazare linnan aitaukselle. Kohta saapui hän suurelle linnan portille. Vastapäätä tätä porttia ja tielle päin oli leveä platanipuisto lumivalkealla sannalla. Tämä puisto varjostavana ulottui ylös kukkulalle, josta näkyi linnan hahmo. Toisen portin vierellä olevan paviljongin vierellä oli pieni veräjä, arvatenkin palvelusväkeä varten. Tämän käytävän kelloa nyt munkki soitti.