Tuomioistuin suostui lykkäämään asian tammikuuhun.
Mutta vuosi meni lopuilleen, etkä rouva Miralezista mitään kuultu. Etienne kirjoitti hänelle epätoivoisia kirjeitä, mutta mitään vastausta ei tullut. Vihdoin alkoi Etienne häntä vihata, tuota naista, joka oli vaan onnettomuutta levitellyt ympärilleen ja tahtoi nyt hänetkin jättää pyövelin teloitettavaksi.
Viikot olivat vierineet ja tammikuun 21 päivä oli käsissä. Eräänä aamuna kutsuttiin Etienne kopistaan ja vietiin oikeuden eteen. Kannekirjelmä luettiin. Mutta Etienne kielsi varmasti syyllisyytensä. Hän ei ollut rouva Miralezin rakastaja, hän ei ollut koskaan aikonutkaan mennä hänen kanssansa naimisiin. Oikeuden puheenjohtaja näytti hänelle todistuskappaleita: kirjeen, pullon, kupin, ja virkahti lopuksi:
— Jyry tuomitkoon asian.
- Mutta minä en ole koskaan tätä kirjettä osoittanut rouva Miralezille — huudahti Etienne.
— Kenelle sitten?
— Neiti Sartillylle!
— Oliko kirjekuori myös aijottu neiti Sartillylle?
— Tämä kuori on tavallisen liikekirjeen kuori, jonka lähetin
Marseilles’ista rouva Miralez’ille.
Tämä synnytti ivanaurua kuulijakunnassa. Samoin väite, että rouva Miralez saattoi hiukset hajallaan tulla hänen huoneestaan olematta silti hänen rakastajattarensa.