Etiennen voimat alkoivat pettää. — Todistajat tulivat sisälle. Nyt oli hän saava tuomionsa. Hän muisti Genevièveä, oli näkevinään metsälähteen, jonka reunalla rakastamansa tyttö oli tunnustanut häntä aina rakastavansa, muisti päivänvarjoksi karsitun puun, oli kuulevinaan sen juurella laulun. Ja hän kiitti Luojaansa siitä onnesta, jota oli saanut silloin tuntea.
Samassa laskeutui käsi hänen käsivarrelleen. Hän kääntihe ja näki asianajajansa.
— Rouva Miralez on tullut! — sanoi hän. Hän on lähettänyt korttinsa minulle.
— Herra puheenjohtaja — sanoi asianajaja oikeudelle — pyydän saada lukea juuri saamani kortin: »Rouva Miralez, joka tänä aamuna saapui Bordeaux’iin, pyytää tulla oikeudessa kuulusteltavaksi. Hän voi jättää tärkeitä tietoja oikeudelle ja odottaa eteishuoneessa.
Sanat herättivät liikehtimistä oikeushuoneessa.
— Kaunis rouva Miralez.
— Granadan ruusu!
— Nyt näemme hänet!
Puheenjohtaja vaati hiljaisuutta.
— Tuokaa sisälle rouva Miralez! — sanoi hän vahtimestarille.