Jurymiehet olivat hämmästyksissään, ja sanomalehtimiehet pyysivät kirjettä nähdäkseen.
— Mutta kuinka te olette voineet saada huostaanne tämän kirjeen, jos se ei ollut teille kirjoitettu — kysyi puheenjohtaja.
— Olin antanut kamarineidolleni käskyn keskeyttää hra Hontarrèden kirjevaihdon morsiamensa kanssa.
— Se ei ollut kaunis teko. Mutta jos otaksun selityksenne todeksi, en vielä käsitä minkävuoksi asetitte esille sen kirjeen osan, joka voi syyttää teitä! Aijotteko kuvitella minulle, että tarkoituksenanne oli saattaa se miehenne käsiin?
— Mieheni ei enää voinut poistua huoneestaan eikä kukaan olisi saattanut aavistaa hänen nousevan ylös, niitä portaita myöten, jotka johtivat huoneeseeni. Kirje ei ollut aijottu joutumaan mieheni, vaan Genevièven, herra Etiennen morsiamen käsiin.
— Miksi hänen?
— Siksi ettei hän enää välittäisi hänestä!
— Sepä oli arvotoin teko! — huudahti puheenjohtaja.
— Myönnän sen — vastasi Rose-Marie peittäen nenäliinallaan silmiään — ja kadun kaikesta sydämestäni. Mutta minä rakastin herra Etienneä niin paljon!
Ja taas hän alkoi nyyhkyttää.