— Minä pyydän herroja jurymiehiä huomauttaa, ettei tuo kirje todista yhtään mitään — sanoi syyttäjä — ei edes sitä, ettei todistaja olisi ollut syytetyn rakastajatar. Jos tänä olisikin väärä, olisivat he voineet kirjoittaa toisilleen muita kirjeitä.
— Onko sitten löydetty sellaisia? — kysyi Etiennen asianajaja.
— Onhan mahdollista, että ne ovat hävitetyt, väitti syyttäjä.
— Tietysti; mutta olisi varsin merkillistä perustaa syytettä jonkun olettamiin kirjeisiin, joita ei ole kukaan nähnyt eikä edes kuullut puhuttavan niistä.
— Oliko siinä kaikki, mitä teillä oli sanomista — kysyi puheenjohtaja.
— Ei kaikki, herra presidentti. Luvallanne tahdon todistaa, ettei herra Hontarrède rakastanut minua eikä tahtonut mennä naimisiin kanssani vaan inhosi minua ja halusi muuttaa pois meillä mieheni kuoleman jälkeen.
Rouva Miralez näytti nyt toista Etiennen Genevièvelle kirjoittamaa kirjettä, jota tarkastettiin käsialaa verraten edellisen kirjeen kanssa.
— Tämä on hyvä kyllä, — sanoi puheenjohtaja — mutta löytyy eräs tosiseikka, joka puhuu teitä vastaan, se nimittäin, että teidän nähtiin tulevan elokuun 15 pnä syytetyn huoneesta enemmän kuin epäilyttävässä puvussa! Tapahtuiko sekin tarkoituksessa hämmästyttää nuorta tyttöä?
— Kyllä, herra presidentti.
— Se vastaus oli teiltä varomatoin! Tehän ette tietäneet, milloin neiti Sartilly tulisi Sargosiin. Hänen lähtönsä pidettiin salassa; sen on rouva Manzanil vakuuttanut.