Rouva Miralezin poistuttua ja muutamia tunteja sen jälkeen kun oikeus oli kuulustellut Dominicaa ja tohtori Corstalat’ia, sai jury vastata kysymykseen: syytön vai syyllinen? — Vastaus oli: »kokonaan syytön».
XXXII.
Samana iltana sai Etienne vapautensa. Suuri yleisöjoukko oikeuspalatsin edustalla osoitti suosiotaan entiselle munkille, joka koetti väkijoukosta etsiä Rose-Marieta. Häntä ei kuitenkaan näkynyt. Nyt olisi Etienne tahtonut tulkita sydämellisen kiitollisuutensa vapauttajalleen. — Kun hän oli aikeissa lähteä asianajajaltaan tiedustelemaan, huomasi hän vaunun, jossa oli kaksi mustapukuista naista.
— Tekö? — huudahti hän.
— Minä se olen — vastasi Rose-Marie. Tungoksesta huolimatta olen koettanut teitä seurata, ja koska nyt viimeinkin olette yksin, saanen lähetä. Annatteko minulle anteeksi — sanoi hän ojentaen kätensä, joka vavahteli.
— Josko annan!
Ja nuori mies suuteli hänen kättään. Mutta Rose-Marie veti kätensä pois.
— Ei, te ette voi vielä antaa kaikkea anteeksi minulle. Ette ole saaneet vielä hyvitystä kaikesta, mitä olen rikkonut. Ette voi kiittää ennen kuin olette tulleet Genevièven puolisoksi!
— Mitä sanotte? — huokasi Etienne. Geneviève raukka! Mitä hänestä lienee tullutkaan? Mitä ajatellee hän Lazarestaan? — En voi enää mitään toivoa siltä taholta, siitä olen vakuutettu.
— Elkää sanoko niin!