— Ah, herra Etienne — vastasi nuori tyttö. — Jos te joskus tarvitsette jotakuta, joka tahtoisi uhrata elämänsä puolestanne, muistakaa silloin Dominica Etcheto! Nyt kuuluu ruumiini ja sieluni teille.
Tämän sanottuaan ratkesi hän itkuun.
* * * * *
Kahden päivän perästä saapuivat Etienne, Rose-Marie ja Dominica Bontucqiin. Linna oli sulettu. Herra Peyroux ilmoitti, ettei linnassa nykyään asu ketään. Neiti Sartilly oli jo kolme kuukautta sitten matkustanut luostariin Espanjaan.
— Genevièven olen nyt kokonaan kadottanut — huudahti Etienne toivottomana.
— Olettepa lapsellinen — sanoi Rose-Marie. Emmehän asiaa jätä tähän.
Lähdemme heti Puyoviin.
Rose-Marie osti matkakäsikirjan, etsi siitä luostarin nimen, tutki kartasta tien ja osti kohta piletit.
— Matkustammeko Espanjaan? — kysyi Etienne.
— Tietysti. Me kolmisin tuomme Genevièven pois luostarista. Kun olen saanut teidän mieheksi ja hänet vaimoksenne, matkustan Barcelonaan, jossa olen vanhempaini luona niin hiljaa ettette minusta enää mitään kuule.
Matkustajat saapuivat luostarin portille. Entinen munkki joutui ankaran mielenliikutuksen valtaan nähdessään synkeät luostarin muurit.