Hän pyysi murtuneella äänellä tavata neiti Sartillyä. Mutta se häneltä kiellettiin. Hän ei saanut lupaa sanaakaan hänelle lausua, sillä luostarin säännöt sen kielsivät.
- Hyvä, — sanoi Dominica. — Minulla on keino: minä rupean nunnaksi tänne.
— Sinä! — huudahti Rose-Marie.
— Niinpä juuri Luostaritaipumukseni hälvenevät kyllä niin pian kuin olen ehtinyt kohdata neiti Genevièven, selittää hänelle kaikki; hänen sulhonsa syyttömyyden, hänen vapauttamisensa, hänen uskollisuutensa — ja sitten tuon hänet teille! Siinä olen kyllä onnistuva, uskokaa se! Antakaa minulle sanomalehdet, joissa oikeuden käynti selostetaan!
— Olettepa kelpo tyttö — tunnusti Etienne, jonka toivo alkoi jo palata.
Ja Dominica teki kuten oli sanonutkin.
Seuraavana päivänä pääsi hän luostariin. Ja kahdeksantena päivänä jätti hän sen seurassaan eräs hento noviisi, jonka tukka oli leikattu lyhyeksi, vaan jonka silmät loistivat kyyneleiden takaa rientäessään pitkin kylän katua.
* * * * *
Vaatimattomassa hotellissa Echalarissa tapasi nyt Geneviève Lazarensa. Kihlautuneet olivat niin tunteittensa valtaamina, etteivät hetkeen kumpikaan voineet sanaakaan sanoa. Syleiltyään pitivät he toistensa käsiä.
Rouva Miralez katkasi äänettömyyden. Hän oli laskeutunut polvilleen
Genevièven eteen.