— Tehän tahdoitte puhua minun kanssani? Tässä olen. Istukaa täällä.
Mielelläni kuuntelen Teitä.
Lazare sulki silmänsä puoliksi Se oli ääni! Nuoren munkin huulet tulivat valkeiksi, eikä hän voinut esiin puristaa ainoatakaan sanaa.
Pienoinen valkea olento oli tällä välin istuutunut ja näytti odottavan, liikutellen edestakaisin pienoista jalkaansa, jonka Lazare näki pistävän esiin vaalean leningin alta.
Ääni aloitti uudelleen hieman kärsimättömästi.
— Kuulin teillä olevan jonkun pyynnön esitettävänä minulle. Mitä se koskee? Olen valmistautunut kuuntelemaan.
— Neitiseni — sanoi Lazare, ja hänen äänensä kävi niin heikoksi että se kummastutti häntä itseäänkin — minä en ole kahdeksaan vuoteen puhunut naiselle, ja minä vapisen esiintyessäni teidän edessänne. Olkaa jalomielinen ja antakaa anteeksi että lähestyn teitä! Olen ainoastaan köyhä munkki Montségurin luostarista, enkä liene koskaan elämässäni nähnyt yhtään nuorta neitiä. Mutta minä olen eilisestä alkaen hyvin onneton ja olen yhdeksi päiväksi unohtanut lupaukseni. Neitini, on teidän vallassanne antaa munkkiraukalle, joka tulee vast'edes elämään köyhyydessä ja kieltäymyksissä, ainoa maallinen onni, jota hän vielä voi itsellensä toivoa. Elkää kummastelko, jos minä puhun sekavasti ja käyttäydyn tyhmästi. Se, jonka tahtoisin sanoa, näyttänee teistä hyvin lapselliselta ja te ehkä nauratte sille. Olkaa laupias, neiti Sartilly, elkääkä pitäkö minua kovin tunkeilevana taikka kovin naurettavana! Tahtoisin puhua kanssanne eräistä elukasta, härkäraukasta kotoisin minun kotiseudultani, joka tuli luostariin samaan aikaan minun kanssani ja joka tulisi illalla surmattavaksi ellen satu löytämään jotakuta osaaottavaa olentoa, joka tahtoisi ostaa sen. Se on jo vanha härkä, joka on työskennellyt minun edesmenneitten vanhempaini luona. Ja minä olen kiintynyt siihen. Se herättää minussa kaikkia niitä muistoja, jotka minun sydämelleni ovat rakkaat, ja tuntuu siltä kun tahdottaisiin sen kanssa surmata minun nuoruuteni. Pelastaakseni sen olen minä ollut esimiehilleni tottelematon, minä olen rikkonut järjestyssääntöjä, olen tehnyt raskaita syntejä. Olen paennut luostarista ja viettänyt suurimman osan yöstä etsiessäni härkääni, jonka todella löysinkin muutamasta tallista Montségurissa. Neiti Sartilly, tämä härkä nykyisin kuuluu herra Dubourdieulle, kylän teurastajalle. Se on vahva ja kelvollinen ja osaa työskennellä; se ei potki eikä syö paljoa. Se on hurskas ja säveä kuin lammas niin että lapsikin voisi sitä ajaa. Olkaa armollinen minulle ja sille! Ostakaa se ja pitäkää muutamia päiviä. Ja jos ette ole tyytyväinen sen työskentelyyn, tulen 8 päivän perästä ottamaan sen takaisin, kun isoisälläni, joka on rikas ja jonka toivon taivuttavani, antaa 400 frankit, jotka tarvitaan sen ostamiseen.
Lazare vaikeni. Hän oli hyvin kalpea. Hän ei ollut kertaakaan uskaltanut katsoa nuorta tyttöä, ja hänen sydämensä tuntui lakkaavan sykkimästä. Mutta hän kuuli kevyen, henkimäisen olennon liikkuvan häntä kohden ja ääni sanoi:
— Mieltäni kiinnittää teidän härkänne ja tahdon tehdä tuttavuutta sen kanssa.
Neiti ojensi oikean kätensä ja painoi soittokellon nuppia,
Eräs kamarineiti tuli esille.