Ja hän tunsi itsensä ylpeäksi tästä tehtävästä.
Kun neiti Sartilly oli puhunut, oli entinen munkki tehnyt omituisen havainnon: häntä oli hävettänyt hänen puukenkänsä, takkinsa, karkeat kätensä ja huonosti leikattu partansa. Ja se oli saattanut hänet surulliseksi.
Eräänä päivänä sanoi neiti Sartilly hänelle:
— Tehän osaatte lukea, eikö totta, Lazare?
— Kyllä, neiti.
— Hyvä. Menkää ylös linnaan ja pyytäkää minulle Lamartinen Méditations.
— Ensimäiset vaiko uudet? — kysyi hän.
— Ah, te olette niinmuodoin kirjallisuuden tuntija! Sitä ette ole minulle sanoneet. Ensimäiset, ensimäiset.
Ja nuori mies poistui nopeasti salatakseen punehtumistaan.
Erään toisen kerran meni Geneviève hänen ohitsensa sininen paperi kädessään.