Hän teki sen leveän ja syvän, johon vieritti Martinin raskaan maallisen jäännöksen.
Sitten avasi hän vaatekäärönsä, jonka oli mukanaan tuonut. Siinä olivat ne vaatteet, joita entinen munkki oli yllään pitänyt luostarissa ollessaan novisina, ja jotka oli saanut takaisin silloin kun hänet häädettiin luostarista. Nämä vaatteet olivat luostarin tavan mukaan tehdyt kuolleen munkin, joka oli hurskain, kantamasta puvusta jotta siten vainajan hurskaus siirtyisi perintönä nuorelle novisille.
Lazare laski nämä vaatteet nyt Martinin hautaan, jonka täytti mullalla Kun se oli tehty, painoi hän lapionsa varrella ristin pehmeään multaan, kuten on tapana tehdä niille onnettomille vainajille, joilla ei ole oikeutta tulla haudatuksi siunattuun maahan.
Lazare palasi Bontucqiin.
Aurinko oli mennyt mailleen. Eräästä kirkontornista kuului soitto kutsuvan ihmisiä iltarukoukseen. Nuori mies vaipui mietteisiinsä. Hän tunsi haudanneensa jotain itsestään tuonne hiljaiseen metsään.
Tästä päivästä lähtien ei hän tulisi enää puuhailemaan maatöissä.
* * * * *
Kun hän tuli pihalle, näki hän pyörän jäljet puistossa ja Marina, kamarineito, ilmoitti hänelle, että neidin eno ja täti, herra Lorenzo Miralez ja rouvansa Pariisista oli saapunut Bontucqiin iltapäivällä, ollen paluumatkalla Espanjasta.
Sinä iltana säteili linna valoa. Ikkuna suuressa salongissa heitteli leveitä valojuovia kauan yli puoliyön ja valot sytytettiin myöskin vierashuoneeseen ensimäisessä kerroksessa.
Ja Lazare, joka ei saanut vähääkään unta silmäänsä mielenliikutustensa jälkeen, näki kuinka valo loisteli vanhassa talossa, joka tavallisesti oli musta ja synkeä.