Hän tuli jo levottomaksi Genevièven puolesta kun hänen miehensä tuli rauhoittamaan häntä. Tärkeä asia ei koskenut lainkaan kaunista maalaajatarta, vaan sitä suurta perintöä, joka oli joutunut Etiennelle. Isoisänsä oli hänelle lahjoittanut suurimman osan omaisuuttaan: komean Sargos-linnan lähellä Archachonia Girondessa useine maalaistiluksineen kuin myöskin erään salkun, joka sisälsi arvopapereita noin 800,000 frankia.
Etienne halusi pitää linnan, jossa hän ennen oli viettänyt jotkut loma-aikansa, mutta hän ei ymmärtänyt mitä olisi tehnyt tiluksilla ja arvopapereilla. Niistä hän tahtoi puhua hra Miralezin kanssa.
Neiti Edvigllle oli hän kirjoittanut Sargosista, ettei hän voikaan täyttää lupaustaan olla kuvamallina, perheessä sattuneen kuolemantapauksen vuoksi.
— Hänellä on joka tapauksessa hyvä vainu, — ajatteli Rose-Marie tullen jo varsin toivottomaksi.
Hänen ohjelmansa oli loppunut. Entinen munkki ei ollut huolinut näyttelijättäristä, kauniista rouvista eikä nuorista tytöistä. Pariisin huvit eivät olleet häneen vähääkään tehonneet.
Viimein otti Rose-Marie kynän ja kirjoitti Genevièvelle:
»Rakas Genevièveni!
Sinun munkkisi on jääpalanen. Olen asettanut hänet kiusauksiin, joita ei edes pyhä Antonius olisi voinut vastustaa, mutta hän ei ole taipunut. Minulla oli aivan toisellainen käsitys munkeista. Olen vienyt hänet miellyttävämpäin ja kiehtovimpain ystävättärieni seuraan, vaan ei yhdestäkään ainoasta ole hän välittänyt vähintäkään. Nyt ei ole muuta enää neuvonani kuin käydä itse tuleen. Nyt on jo kesäkuun loppu ja sesonkiaika pian ohi. Lähdemme huvilaamme Saint Kerohieun Bretagnessa, mieheni, äitini, ystäväsi ja minä. Saat olla varma siitä, että minä välistä lähetän mieheni Marseilleen ja äitini Saint-Maloon. Jos sinun munkkisi rakastaa luontoa, niin aijon hänen antaa nauttia siitä minun seurassani. Sanon nyt jäähyväiset ryhtyäkseni taisteluvalmistuksiin.
Sinulle altis Rose-Marie.»