»Sinä, joka minua katselet, tulet kerran samanlaiseksi kuin minä!»
Mutta Lazare ei katsellut.
Luettiin yhteisesti rukous. Sitten lähtivät kaikki makuukoppiin nukkuakseen puolen yötä maissiolkivuoteillaan.
Noilla kovilla vuoteilla oli Lazare, sielunsa täynnä hurskaita ajatuksia, makaillut seitsemän vuoden ajan. Nyt ei hän saanut unen siruakaan silmäänsä. Sillä aikaa kun munkit nukkuivat raskaasti puukengät jaloissaan, antoi hän ajatuksensa kiitää lapsuuteensa, muistaen samalla kuolemaan tuomitun Martininsa.
* * * * *
Pohjoisosassa Adourin hedelmällisessä jokilaaksossa oli komea linna, rakennettu joen rannalle ja ympäröity kolmelta sivulta komeilla poppeleilla. Tässä linnassa asui mies vaimoineen nimeltä Hontarrède sekä lapsi, Etienne. Se lapsi oli hän, Lazare, ja mies vaimoineen hänen vanhempansa. Siihen aikaan olivat he kaikki kolme iloisia, onnellisia. He elivät rikkaina ja ylellisyydessä. Mutta sitten tuli Pariisista onnettomuusviesti. Suuri omaisuus oli hävinnyt eräässä liikeromahduksessa. Hänen isänsä, huomattuaan joutuneensa köyhäksi, hirtti itsensä omassa puistossaan. Palvelijat lähetettiin pois, linna myytiin. Äidin poikineen piti muuttaa eräälle myllylle, joka kanini linnan alueisiin, eläen köyhyydessä ja kasvattaen poikaansa suurilla uhrauksilla.
Mutta eräänä kevätyönä kuultiin hirveä jyminä laaksossa. Lumi oli äkisti luisunut vuorilta laaksoon, temmannut kiviä, puita ja siltoja mukaansa ja koko kylä joutui tuhon omaksi ja veden alle. Myllyn se vei mennessään, ja nuori Etienne näki kauhukseen ammuvia nautoja, olkilyhteitä, lautoja, puita uiskentelevan veden valtaan joutuneessa kylässä. Vettä oli jo metrin verran teillä ja yhä se lisääntyi. Itse hän oli jo kaulaansa myöten vedessä, sai erään pöydän käsiinsä ja uiskenteli sen varassa. Äitinsä ja palvelijat sekä karja olivat joutaneet surman omiksi. Seuraavana päivänä löytyi vain Martin erään kiviröykkiön päältä, jonne laineet olivat sen viskanneet soimensa kanssa, johon se oli ollut sidottuna ja jonka turvin se oli pysynyt veden päällä. Silloin oli hän, Lazare, 17-vuotias. Tapahtumaa piti hän Jumalan lähettämänä kostona perheelle joka oli elänyt rikkaudessa, toimettomuudessa ja ylellisyydessä.
* * * * *
Tämä oli syynä siihen, että Etiennestä tuli munkki. Hän oli tahtonut sovittaa vanhempainsa syntejä ja siksi oli valinnut paikan, jossa luostarisäännöt olivat ankarimpia.
Muutamia vuosia novisina oltuaan voi hän epäilemättä päästä kasvatuksensa nojalla pateriksi. Mutta pateri käy valkeissa villavaatteissa, nahkakengissä eikä tee työtä vainiolla, ja Etienne tahtoi ainakin 20 vuotta sovittaa vanhempainsa syntejä kuolemansa jälkeen nauttiakseen ijankaikkista autuutta.