— Luulen että meitä huudetaan! — sanoi kirjuri hätäytyen.
— Eikö mitä! Ne ovat lapsia, jotka kirkuvat uidessaan.
— Oletteko varma siitä?
— Ettekö niitä näe tuolta kahden kallion välistä? Kuinka heikko näkö teillä onkaan! Oletteko likinäköinen?
— En, tietääkseni.
— Ettekö kuitenkin liene? Koettakaapa käyttää minun silmälasiani! Ne ovat n:o 10.
— En minä niillä näe mitään.
— Koettakaapa uudestaan! Ei sitä niin pian näe. Pitäkää lähempänä, näin! … Ettekö vieläkään näe?
Mutta nyt lähti Etienne juoksemaan. Hän riensi raunioille nähdäkseen joko meri oli eroittanut saaren manteresta.
Ja tällä kertaa salli Rose-Marie varsin levollisena hänen juosta.