— Juokse poikaseni, juokse! — hymyili hän. Juoneni on onnistunut ja sinä olet vankinani huomisaamuun saakka. Siitä tulee hauskaa!
Hän otti esille kellonsa.
— Neljännestä vaille yhdeksän.
20 minuutin ajan olemme olleet veden ympäröiminä.
Hetkisen perästä palasi Etienne kauhistuneen näköisenä.
— Se on liian myöhäistä! — huusi hän, kun näki Rose-Marien. Vesi ympäröi saaren joka puolelta.
— Mitä kummia! — huudahti rouva Miralez mitä viattomimmalla tavalla.
— Tulkaa pian, pian! He huutavat meitä toisella rannalla. Ehkä löydämme jonkun keinon pelastuaksemme. Juoskaamme! Muuten jäämme tänne sulkeuksiin. Täällähän ei ole yhtään venhettä.
— Ei, — vastasi Rose-Marie, ei ole venhettä lähempänä kuin Saint
Briacissa.
— Mikä kohtalo!