— Varsin mukavaa.
— Eikö enää vilusta?
— Vähän. Tahdotteko vetää takin vähän ylemmä! Niin juuri; nyt se on hyvin. Hyvää yötä! Ojentakaa minulle kätenne! Olette niin kiltti!
— Hyvää yötä! — vastasi Etienne nopeasti.
Ja Rose-Marie näki hänen rientävän pois kompastuen vanhan linnan muurikiviin.
Seurasi hiljaisuus.
Rose-Marie nousi käsivarsilleen ja aukasi silmänsä.
Kuu näytti vaaleata naamaansa pilven raosta. Meren kohinaa kuului joka taholta. Ketään ei liikkunut hänen läheisyydessään.
Hän tunsi olevansa itkuun tyrskähtämäisillään.
Mutta hän ei sitä tahtonut. Hän käännähti ja nieli kyyneleensä