Idässä alkoi vaaleta. Vaalean keltainen valojuova näyttäytyi taivaanrannalla. Meri näytti kaukaisemmalta ja tyynemmältä.
— Rose-Marie! — kuului eräs naisääni huutavan rannalla. — Rose-Marie!
Rouva Miralez vavahti.
— Se on äiti — sanoi hän. He tulevat meitä etsimään.
Hän riensi alas Etiennen luo ja näki hänet istumassa veden rajassa kalliokielekkeellä.
— Herra Hontarrède! — sanoi hän. — Äiti tulee meitä etsimään. Nouskaa! Ottakaa hattunne ja päällystakkinne ja unohtakaa, mitä täällä saarella on tänä yönä tapahtunut. Lupaattehan sen? Tehän olette kunniallinen mies ja minä toivon tulevani kunnialliseksi naiseksi täst'edes. Kunnioittakaamme toisiamme koska emme saa rakastaa toisiamme. Ojentakaa minulle kätenne!
Hän kuivasi kyyneleensä ja kiiruhti äitiänsä vastaan.
— Rose-Marie! — huusi ääni jo lähempää.
— Minä tulen! — vastasi rouva Miralez juosten.
Vesi oli nyt kokonaan vetäytynyt takaisin. Rose-Marie tapasi äitinsä saaren rannalla.