"Tunnen Paul Dessartin tarpeeksi hyvin tietääkseni, ettei häneltä milloinkaan synny maalausta. Hänellä on lahjoja, hänellä on kykyä, mutta hän hajoittaa voimansa liiaksi. Ei todellisella työntekijällä ole aikaa tuhlata seurusteluun. Olkoon miten oli", sanoi hän lopuksi, "ei ole meidän asiamme moittia häntä. Jos hän alkaisi todenperään työskennellä, ei hän enää pitäisi teekutsuja ja se olisi vahinko, eikö totta?"
"Olisi tietysti", myönsi Miss Copley. "Miten hauskalta näyttääkään työhuone tänä iltana! Olen nähnyt sen vain päivänvalossa ja kuten yleensä kaikki, on sekin edullisemman näköinen kynttilöiden valossa." Hänen katseensa kiersi ympäri suuren huoneen tarkastellen sen vanhoja verhoja ja antiikkisia leikkauksin koristettuja tuoleja. Raskaat uutimet oli osaksi vedetty ikkunoiden eteen ja siten oli saatu huoneeseen miellyttävä hämärä. Ilman täytti liinaöljyn ja tupakansavun voimakas katku orvokkien raikkaaseen tuoksuun sekaantuen.
Paul Dessart, "Rooman kuuluisuuden" ja erään nuoren, lupaavan englantilaisen kuvanveistäjän seuraamana, liittyi nyt naisten seuraan; puhe kääntyi Rooman politiikkaan — aiheeseen, jonka suhteen taiteilijat yhdestä suusta vakuuttivat olevansa kokonaan tietämättömiä ja välinpitämättömiä.
"Oh, minua aluksi innostutti heidän kinailunsa", lausui englantilainen; "mutta huomasin ajoissa, että minun oli valittava sen ja kuvanveiston välillä; minulla ei ollut aikaa molempiin."
"Minä en tiedä edes kuka on pääministeri", pisti Dessart väliin.
"Tuohan on aivan häpeällistä harrastuksen puutetta!" väitti amerikkalainen tyttö. "Minä olen ollut Roomassa vain kaksi kuukautta ja olen jo täydelleen perillä kolmiliitosta ja Abessinian sodasta; tiedän mihin Cavour tähtäsi toimintansa ja mitä Crispi on saanut aikaan."
"Tuo ei ole oikein rehellistä peliä, Miss Copley," huomautti Dessart. "Te olette käynyt lähetystössä ja siellä saa tietoja toisten puheista. Mutta minä varoitan teitä, se ei ole oikein luotettava harrastuksen esine; siitä voi sairastua kuten opiumin käytöstä."
"Hän ei poikkea paljonkaan totuudesta", myönsi kuvanveistäjä. "Keskustelin tänään erään Sybert-nimisen henkilön kanssa, joka — ehkä tunnette hänet, Miss Copley?"
"Kyllä, mitä hänestä?"
"Hm — ei mitään siinä tapauksessa."