Marcia huomasi hänen tarkoituksensa liian myöhään ja katseli tyytymättömän näköisenä taakseen. Toisia ei näkynytkään liikkuvan ihmismeren keskellä.
Paul näki hänen katseensa ja sanoi nauraen: "Te näytätte pitävän hyvää huolta siitä, ettemme jää kahdenkesken, eikö totta?"
Marcia yhtyi nauruun. "Aivan niin", hän myönsi suoraan; "sitä juuri koetankin."
"Ei se haittaa. Minun aikani koittaa vielä kerran, te ette voi sille mitään." Hän kosketti kädellään tytön kättä puristaen sitä voimakkaasti. "Tulkaa tännepäin, että pääsemme pois ihmisjoukosta." He tunkeutuivat sivummalle ja vetäytyivät erääseen nurkkaukseen korkean pylvään suojaan. Ihmisjoukko virtasi heidän ohitseen ja laskeutui alas rappusia kuin joki, joka mereen tullessaan laajenee leveämmäksi. Kirkonpiha heidän allaan oli mustanaan touhuavia ihmisiä ja liikkeellä olevia ajoneuvoja. Vatikaani näytti tummalta rykelmältä yön pimeydessä ja sen sadat ikkunat hohtivat kirkkopihan lyhtyjen lepattavassa valossa kuin suuren mustekalan silmät. Jonakin toisena hetkenä Marcia olisi uteliaana tutkinut palatsia. Hän olisi kummissaan keksinyt jossakin noista synkistä ikkunoista paavi Leon miettiväisenä tarkastelemassa palvojien joukkoa, joka palasi kirkosta. Mitähän mahtoikaan paavin mielessä liikkua nähdessään kolmikymmentuhantisen ihmisjoukon kulkevan hänen palatsinsa ohitse vapaasti koteihinsa, samalla kuin hän itse ei saanut astua oman kynnyksensä yli? Jonakin toisena hetkenä hän olisi huvikseen pohtinut tätä kysymystä, mutta tällä kertaa hänen huomionsa oli kiintynyt muualle. Paul piteli yhä hänen kättään omassaan.
Hän asettui tytön eteen, selin ihmisjoukkoon. "Oletteko ajatellut sitä, mitä minä kysyin teiltä?"
Oliko hän ajatellut! Muuta hän ei ollut tehnytkään. Hän katsahti moittien Pauliin. "Älkäämme puhuko siitä. Mitä enemmän sitä ajattelen, sitä epäselvemmäksi se käy minulle."
"Se on onneton asiain tila. Ehkä minä voin auttaa teitä päätöksen tekemisessä. Ettekö jonain kauniina päivänä, ehkä piankin, voisi rakastua minuun, Marcia?"
"Minä — minä en tiedä."
Paul kumartui tytön puoleen, aivan lähelle. Marcia vetäytyi erilleen hänestä, kauemmaksi pylvään varjoon. "Tuolla ovat toiset!" hän huudahti, nähdessään Eleanorin pään toisia ylempänä. Hän koetti vetää kätensä irti.
"Mitä heistä. Kestää ainakin kolme minuuttia, ennenkuin he ehtivät tänne. Teillä on tarpeeksi aikaa vastata minulle."