"Luonnollisesti. Hänhän on Rooman kuuluisuus."
"Silloin kun ranskalaiset ovat miellyttäviä, he ovat vallan verrattomia; mutta jos he eivät ole, niin —". Hän ei löytänyt sanoja ja painui taas kirjailutyöhönsä.
Toisen aamiaisen aikana Marcia ilmoitti melkein toivorikkaalla äänellä, että hän epäili tulisivatko Roystonit ensinkään.
"Minkätähden he eivät tulisi?" kysyi täti.
"Heidän palvelijansa on lähtenyt pois, eikä heillä ole ketään apulaista pakkauksessa. Jos he tulevat tänä iltana tänne huvilalle, eivät he valmistu keskiviikkona lähtemään Perugiaan. Mrs. Royston ei sitäpaitsi mielellään ryhdy mihinkään hetken mielijohteesta. Hän tahtoo jo viikkoa ennen tehdä suunnitelmansa ja sitten noudattaa sitä. Olen aivan varma, että he eivät tule", hän lisäsi naurahtaen. "Mr. Benoit tulee lopulta olemaan ainoa vieras."
"Olen jo määrännyt päivällisen kello kahdeksaksi!" lausui Mrs. Copley liikuttavalla äänellä. "Ajattelin vielä ajella kreivittären luo iltapäivällä ja kutsua hänetkin meille."
"Oi ei, täti Katherine! Minä pyydän, ettet kutsuisi häntä tänä iltana. Jos vain Roystonit tulevat, on seura aivan kyllin suuri ilman häntä; ja sitäpaitsi ei hänellä olisi erittäin hauskaa — Mr. Syberthän ei ole täällä."
"Kreivitär tulee tapaamaan meitä eikä Mr. Sybertiä", vastasi Mrs.
Copley hiukan terävästi.
Marcia hymyili kaakaokuppinsa takaa, mutta ei sanonut mitään.
Kun aurinko keskipäivällä lämpimästi heloitti, seisoi Marcia ikkunansa ääressä ja tuijotti hajamielisenä kauas, vanhaan luostariin päin, koettaen urhoollisesti nyt vihdoinkin tehdä ratkaisunsa. Lopulta hän kääntyi pois kärsimättömästi kohauttaen olkapäitään ja antoi Paul Dessartin rasittavine itsepintaisuuksineen mennä menojaan aina Kuolleen meren pohjaan saakka. Ei maksanut vaivaa kiduttaa itseään sillä; Mrs. Roystonin mieli ei ainakaan ollut tuuliviirin tavoin käännettävissä. Marcia uskoi varmasti, että he eivät tulisi.