Se päättyi rallatukseen; sanoja hän ei tuntenut. Portaiden päässä hän kohtasi Grantonin, joka seisoi mykkänä kärsivällisesti odottaen, milloin saisi tilaisuuden puhua.
Marcia lopetti laulunpätkänsä ja puhkesi nauruun. "No Granton, mikä on hätänä?"
"Angelo on vienyt master Geraldin ponyn Palestrinaan kengitettäväksi ja molemmat vaunut ovat ajossa, joten toiset palvelijat tarvitaan niihin, niin että ei ole ketään, joka tulisi teidän kanssanne ratsastamaan."
Marcian hymy vaihtui otsan rypistykseen. "Miten typerää! Ei Angelo saa mennä minnekään ilmoittamatta siitä."
"Mr. Copley on antanut hänelle määräyksen, että pony on kengitettävä;"
"Ei hän ole Mr. Copleyn renki; hän on minun."
"Aivan niin, miss", lausui Granton.
Marcia asteli hitaasti portaita alas vetäen otsansa yhä syvempiin ryppyihin. Hän tahtoi mennä ratsastamaan eikä mitään muuta sillä hetkellä. Hän arvasi edeltäpäin, että täti ehdottaisi, että hän ratsastaisi Tivoliin juomaan teetä kreivittären kanssa. Kauheinta mitä hän tiesi, oli ratsastaa tasaista hölkkää vaunujen vieressä; ja toiseksi kauheinta oli juoda teetä kreivittären kanssa.
Hän kuuli Mrs. Copleyn ja Geraldin äänet salista ja läheni ovea.
"Täti Katherine! Minä olen raivoissani! Nyt on vihdoinkin, neljän sadepäivän jälkeen tullut niin kaunista, että voisin mennä ulos ja olen aivan kuolla halusta päästä ratsastamaan. Mutta nyt on tuo onneton Angelo mennyt Geraldin ponyn kanssa pois, eikä ole ketään, joka voisi tulla hänen sijastaan minun mukaani. Sinun ei tarvitse ehdottaa minulle ratsastusta Tivoliin juomaan teetä kreivittären luona, sillä en kuitenkaan suostu siihen."