"He tulevat liian vähällä onnellisiksi. Siinä on heidän toinen kirouksensa."
"Mutta ettehän tietenkään tahtoisi, että he olisivat onnettomia", väitti Marcia. "Koska heidän kerran on oltava köyhiä, niin onhan hauskempaa nähdä heidät tyytyväisinä."
"Eipä suinkaan. Heillä ei ole mitään, mihin voisivat olla tyytyväisiä."
"Mutta en käsitä, että on mitään eroa siinä, mihin on tyytyväinen, kun kerran on tyytyväinen."
Sybert katseli hymyillen tyttöön.
"Loruja, Miss Marcia; nyt ette puhu niinkuin ajattelette. Jos ihmiset ovat tyytyväisiä osaansa, niin voiko se silloin koskaan parantua. Arveletteko, että italialaisten pitäisi olla onnellisia? Olette nähneet, miten he elävät tai — ei", hän keskeytti, "ette tiedä siitä yhtään mitään."
"Tiedän kyllä", Marcia vastasi. "Tiedän, että he ovat köyhiä — kauhean köyhiä — mutta siitä huolimatta he löytävät omasta elämästään paljon iloakin."
Sybert pudisti päätään. "Ette voi todistaa minulle tuota väitettänne.
Oletteko milloinkaan kuullut puhuttavan pyhästä tyytymättömyydestä?
Sitä juuri nämä ihmiset tarvitsisivat — ja", hän lisäsi synkästi,
"toisilla sitä jo onkin".
"Pyhä tyytymättömyys", Marcia kertasi. "Miten hirveältä se kuuluukaan! Silloinhan eläisi vaan kostoa varten".
"No niin", hymähti Sybert, "täytyyhän miehen elää muutakin kuin vain ruokaansa varten".