"Mitä esimerkiksi?"
"No, vaikkapa meidän kolme ruoka-ateriaamme".
Marcia nauroi, ja kysyi sitten —
"Olettakaamme, että te, Mr. Sybert, tuntisitte henkilön, jolle taide on kaikki kaikessa — jonka ainoa halu olisi saada maailma kauniiksi, mitä hänestä arvelisitte?"
"Enpä juuri mitään", hän vastasi; "entä te?"
"Minun mielestäni te itse menette hyvän joukon pitemmälle vastakkaiseen äärimmäisyyteen!"
"En ensinkään", Sybert puolustelihe. "Pidän kyllä taidetta suuressa arvossa; mutta minun mielestäni on elämässä niin paljon tärkeämpiä virtauksia, ettei ole aikaa vaivata paljon itseään sillä. Joka tapauksessa, luulenpa että tuo mielenmuutos pitää kokea täällä Italiassa. Niin, minuunkin nähden se on totta", hän lisäsi. "Minun oli tapana ennen ajatella, että Botticelli, Giorgione ja muut sen kaltaiset olivat todella tärkeitä henkilöitä".
"Mutta nytkö olette päässyt siitä ajatuksesta?" Marcia kysyi.
"Niin, olen päässyt siitä — minun on täytynyt".
Marcia nauroi taas. "Mr. Sybert", hän lausui, "te olette kauhean omituinen mies. Te olette jossain suhteessa kokonaan tunteeton, ja toisessa taas hyvin tunteellinen".