"Miss Marcia, minun mielestäni te itse olette aivan samoista syistä kauhean omituinen nuori nainen".
Oli saavuttu tienkäänteeseen, jossa uhkaavan jyrkänteen reunalle oli kallioon hakattu pieni Madonnan alttari, jonka vieressä oli karkeatekoinen rautainen risti.
"Joku onneton raukka on tässä saanut surmansa", lausui Sybert pidättäen hevostansa ja kurottautuen satulasta selventämään tahraantunutta omistuskirjoitusta, joka oli ristiin kaiverrettu. "Felice Buconi sai tässä paikassa surmansa salamurhaajan käden kautta vuonna 1840. Rukoilkaa hänen sielunsa edestä", luki Sybert kääntäen kirjoituksen englanninkielelle. "Mies parka! On traagillista, kun Italiassa saa surmansa salamurhaajan käden kautta".
"Miksi se on traagillisempaa Italiassa kuin muualla?"
"Senvuoksi, että kuolee nauttimatta sitä ennen sakramenttia, ja saa pelätä jäävänsä taivaan oven ulkopuolelle".
"Oo!" Marcia huudahti. "Kun Gervasion isä toivoi minun kuolevan halvaukseen, tahtoi hän sillä lausua minulle tuomion tulevaakin elämää varten, eikä ainoastaan tätä nykyistä".
"Aivan niin. Halvaus on italialaiselle hyvin tehokas kirous".
"Luulenpa", tuumi Marcia, "että pidän enemmän uskonnosta, joka ei hyväksy kiirastulta".
"Minun mielestäni", Sybert lausui, "on kiirastuli paljon ylevämpää kuin mikään, mitä protestanttinen oppi tarjoo. Siinä on jotain, minkä eteen voi kuolla".
"Mitä siihen tulee, olisi minusta helpompi kuolla, jos tietäisi pääsevänsä suoraan taivaaseen".