"Jos menette lähelle, ette näe yhtään enempää siitä kuin täältä käsin", tuumi Sybert. "Minä neuvoisin teitä nopeasti katsomaan ja sitten kiiruhtamaan pois".
Hänen vielä puhuessaan suhahti viileä tuulenhenki yli laakson huojuttaen oliivipuita ja kääntäen lehtien hopeanharmaan alapinnan näkyviin. Sitä seurasi salaman välähdys ja pari suurta vesipisaraa putosi heidän kasvoilleen.
"Jospa olisimme siellä sisällä!" huudahti Marcia, yrittäen parhaansa mukaan hallita Kentucky Liliä, joka levottomasti vavahteli.
Sybert katseli nopeasti ympärilleen. Taivaalla ajelehtivat pilvet ja pahaa ennustava, oranssinvärinen valaistus, joka äkkiä oli laskeutunut seudun yli, todistivat ankaran vuoristomyrskyn olevan tulossa. He kastuisivat läpimäriksi, ennenkuin ehtisivät luostariin, joka loppujen lopuksi ei osoittaisi suurtakaan vieraanvaraisuutta naiselle. Samassa huomasi Sybert matalan kivirakennuksen lähempänä, sen kukkulan rinteellä, jonka he juuri olivat sivuuttaneet. "On parempi, että käytämme tuota hyväksemme", hän lausui viitaten piiskallaan siihen suuntaan. "Vaikkakaan se ei ole erittäin lupaavan näköinen, saamme siitä ainakin suojaa, kunnes myrsky on ohi".
XIII Luku.
Sadepisarat putosivat jo tiheään, kun he saapuivat majalle. He nousivat nopeasti hevosen selästä ja työntyivät sisään laajaan kivestä rakennettuun holvikäytävään, joka teki eteisen virkaa. Sisäänkäytävän kohdalla oli karkeista laudoista kyhätty ovi, joka oli raollaan ja paukahteli tuulessa. Sybert vetäisi sen auki ja talutti hevoset sisään. Se näytti olevan viinikellari, joka arvatenkin oli luostarin omaisuutta. Huone oli matala, mutta avara, lattia likainen ja seinät epätasaisesti muuratut; taka-osassa häämöitti kaksi suunnatonta juomanpanoallasta, ja lattialla oli hajallaan maanviljelyskaluja. Ilma oli kosteata ja löyhkähti viiniltä ja käyneeltä rypälemehulta.
Sybert kiinnitti hevoset ohjaksilla matalaan puomiin ja Marcia istuutui erään auran nojaan ja tutki miettiväisenä ympäristöään. Vähän ajan kuluttua saapui Sybert hänen luokseen.
"Ei tämä ole erittäin miellyttävä pakopaikka, mutta täällä on ainakin kuivempaa kuin avoimella tiellä".
Marcia siirtyi hiukan ja tarjosi Sybertille osan istuimestaan.
"Luulen, että voin käyttää tätä hyväkseni", hän virkkoi vetäen esiin laudanpätkän, jonka asetti jotakuinkin epävarmasti kallelleen auran poikki. Varovasti he istuutuivat sille ja Marcia huomautti —