"Ehkäpä minäkin rakastan seikkailuja", hän vastasi; "te, Miss Marcia, ja minä olemme tänä päivänä vaeltaneet sangen kauas yhdessä".
XIV Luku.
Heidän ratsastettuaan läpi pitkän, holvimaisen lehtokujan, tuli huvila näkyviin. Avonaisista ikkunoista kuului iloista naurua. Marcia pysähdytti hevosensa päästäen puoleksi tahtomattaan tyytymättömyyttä ilmaisevan huudahduksen. Roystonit olivat saapuneet.
"Olin aivan unohtanut", hän selitti Sybertille. "Meillähän on päivälliskutsut tänään".
Kavioiden kapse ajotien kiviä vastaan sai iloisen joukon pihamaalle tervehtimään myöhäisiä ratsastajia; siinä naurettiin, kyseltiin ja toivotettiin tervetuloa.
"Lapsi kultani! Missä te olette olleet!"
"Pietro, kuulehan; kutsu tänne joku korjaamaan hevosia."
"Tuolla tavallako sinä tervehdit vieraitasi? En milloinkaan —"
"Päivällinen on odottanut jo puoli tuntia. Aloimme jo ajatella —"
"Olen ollut aivan kuolla levottomuudesta! Et kai ole kylmettynyt?"