Margaret pudisti nuhtelevasti päätään. "Unohtaneenne sen!" hän huudahti. "Mies, joka on unohtanut Alma Mater laulunsa, saisi hävetä tunnustaa sitä. Se on aivan samaa kuin unohtaisi oman isänmaansa."
"Luulenpa", virkkoi Eleanor, "että teidän, Mr: Sybert, olisi aika palata takaisin Amerikkaan kansallistumaan."
"Oh, Miss Royston", hän vastasi, "vähitellen häipyy mielestä yliopistoaika, aivan kuten unhoittaa lastentarhassaolonsa."
"Ja isänmaansa", lisäsi Marcia sekä Sybertin että Paulin suureksi tyydytykseksi.
Margaret ehdotti, että ajankuluksi lähdettäisiin tervehtimään kummitusta. Marcia huomautti, että kummitus esiintyi vain täysikuun aikana, mutta siitä ei välitetty. Olihan kuu jo näkyvissä, ja tällainen tuulinen ilta, jolloin pilvet lentelivät, ja oksat huojuivat, oli juuri omiaan kummituksen miettiä syntejään. Mr. Copley, innostuneena kaitsijatoimeensa, huomautti, että ruoho oli märkää; mutta olihan saatavissa kalosseja, väittivät toiset. Marcia suostui lähtemään osoittamatta erikoista innostusta; hän pelkäsi mahdollisesti joutuvansa kahden kesken Paulin kanssa. Mutta kun lähdettiin, huomasi Marcia kulkevansa M. Benoit'n seurassa samalla kuin Paul käveli edempänä tyytyväisenä nuoremman serkkunsa rinnalla, ja Eleanor molempien kaitsijoiden kanssa muodosti jälkijoukon. Kun saavuttiin laakerikujan päähän ja tultiin raunioiden luo, pysähtyi Margaret pannen sormen suulleen ja saaden salaperäisellä kuiskailulla hiljaisuuden aikaan. Nauraen yhtyivät toiset kujeiluun, ja niin hiivittiin eteenpäin yhtä varovaisesti kuin kymmenvuotiaat pojat intiaanileikeissään.
Himmeässä valaistuksessa näyttivät rauniot sopivilta kummitusten tyyssijaksi. Tumma lehtiverho peitti melkein kokonaan rappeutuneet pilarit, mutta tyhjä suihkulähde oli paljaana pienellä avonaisella paikalla puiden välissä.
He pysähtyivät puiden varjoon ja kääntyivät puoleksi odottavina lähteeseen päin. Siinä katsellessaan he näkivät äkkiä pelon väristyksin hämärän miehen haamun kohoavan lähteen reunalta ja katoavan ympäröivien puiden siimekseen. Hetken kuului vain hämmästynyttä ähkimistä ja Margaret Roystonin tirskunaa. Paul alkoi ensimmäisenä selvitellä tilannetta, kertoen salaperäisesti tunteneensa muinaisen Tanskan kuninkaan kauniin ja sotaisen muodon. Ennenkuin vielä kukaan oli oikein ehtinyt toipua ilmestyksen aiheuttamasta vaikutuksesta, nousi toinen haamu lähteen reunalta ja seisoi huojuen heidän edessään ilmeisesti epäröiden peräytyisikö vai lähtisikö eteenpäin. Tämä oli jo enemmän kuin tarun vuoksi oli tarpeellista ja huudahtaen riensivät sekä Copley että Sybert ottamaan selvää salaperäisestä tapauksesta.
Syntyi kiihkeä sanasota. Haamu esitti äänekkäästi anteeksipyyntöjään. Hän oli päättänyt työnsä ja halusi saada hiukan raitista ilmaa. Nyt oli ihana ilta. Hän tuli tapaamaan erästä tuttavaansa. Hän ei tiennyt, että signor saapuisi koskaan tänne, eihän hän muuten olisi uskaltanut.
Ääni kuului tutulta, ja pieni pettymyksen huokaus kävi läpi seurueen. Molemmat miehet palasivat nauraen takaisin ja Paul saneli traagillisesti:
"Taaskin harhakuva! Jos kaikki haamut muuttuisivat hovimestareiksi, mitenkä epäromanttinen maailma olisikaan!"