Nuori ranskalainen käänsi puheen surulliseen tarinaan.
"Entä todellinen haamu, vanha Ruhtinas, jonka aioin maalata; tämän jälkeen hän ei enää suvaitse näyttää naamaansa haudastaan. Tämä on häpeä! Konnan työ!" hän selitti.
Nauraen käännyttiin takaisin huvilalle, ja Marcia huomasi kulkevansa Paulin rinnalla. Se oli käynyt aivan luonnollisesti Paulin mitenkään siihen vaikuttamatta; mutta Marcia oli aivan varma, että Paul käyttäisi tilaisuutta hyväkseen ja kysyisi hänen vastaustaan; hän mietiskeli nyt vain millä voisi väistää hänen sanojaan. Paul kulki hänen vieressään hiljaa vihellellen, ilmeisesti kiirehtimättä mitään puhumaan. Kun hän rikkoi hiljaisuuden, halusi hän vain sanoa, että lehtisammakot kurnuttivat hirveän äänekkäästi sinä iltana. Sitten hän jatkoi, ettei hän ollut erittäin ihastunut huvilan hovimestariin; se mies piti liian suurta melua väärässä paikassa, mutta vaikeni oikeassa. Siitä hän siirtyi sivumennen arvostelemaan huvilan arkkitehtuuria. Villa Vivalanti oli kuin tuhatkaunokki, jos itäistä siipirakennusta ei otettu lukuun, se ei näet ollut tyylikäs, vaan rikkoi suuntaviivat. Hänen mielestään nuo ranskalaisten omistamat piparkakun muotoiset huvilat Frascatissa pitäisi parlamentissa säätää revittäviksi.
Marcia vastaili jotenkin laiskasti hänen huomautuksiinsa, ja samalla vaivasi päätään miettimällä oliko hän mahtanut jollakin loukata Paulia. Tämä näytti kuitenkin erittäin hyväntuuliselta ja jutteli yhtä miellyttävästi kuin heidän tutustumisensa ensi aikoina. Marcia ei oikein ymmärtänyt tätä hänen uutta menettelytapaansa, ja vaikka hän oli juuri sellaiseksi toivonut Paulia, niin — miten vaihtelevainen onkaan ihmisluonto — nyt hän kuitenkin tunsi epämääräistä harmia. Jos M. Benoit juuri silloin olisi sattunut näkemään Marcian, olisi hän kolmannen kerran moittinut häntä hajamieliseksi.
Palattuaan sisään vetäytyivät haamu-metsästäjät jotenkin pian yöpuulle, sillä aamulla aikaisin oli lähdettävä Genazzanoon juhlalle. Ennenkuin Marcia meni huoneeseensa, hän tahtoi antaa määräykset seuraavan päivän aamiaista varten, jonka hän oli suunnitellut syötäväksi ulkosalla. Etsiessään Pietroa hän tapasi myöskin setänsä. Mr. Copley oli paraillaan ankarasti torumassa hovimestaria luvaten erottaa hänet heti, jos tämäniltainen tapaus vielä uudistuisi. Hyvin nöyränä vakuutti hovimestari Signorille tästä lähin ehdottomasti tottelevansa hänen määräyksiään.
"Setä Howard", kysyi Marcia, "et kai vain toru miesparkaa äskeisestä?
Mitä se haittaa, että hän tapaa ystäviään vanhan huvilan alueella?
Emmehän me milloinkaan lähesty sitä paikkaa."
"En pidä tästä ystävästä."
"Kuka se oli sitten?"
"Gervasion isäpuoli."
"Mitä, ethän vain luule, että hän aikoo varastaa lapsen takaisin?"
Marcia huudahti.