"Tahtoisin nähdä hänen sen tekevän!" lausui Mr. Copley päättävästi. "Ei hän poikaa halua", hän lisäsi. "Rahaa hän tahtoo, mutta sitä hän ei tule saamaan. En tahdo, että hän kuljeskelee talon ympärillä ja palvelijat tietäkööt sen myös."
Annettuaan jöröttävälle Pietrolle aamiaista koskevat määräykset Marcia lähti vihdoinkin omaan huoneeseensa; asettaen kynttilän pöydälle hän vaipui ensimmäiseen tuoliin, mikä eteen sattui, huoahtaen helpotuksesta, kun ilta nyt oli onnellisesti ohi. Hän oli väsynyt sekä ruumiin että sielun puolesta.
Vielä ei ilta ollut kuitenkaan aivan lopussa. Keveä naputus kuului ovelle, ja Marcia avasi sen Eleanorille ja Margaretille, jotka saapuivat silkkisissä aamupuvuissaan hänen huoneeseensa. "Päästä meidät pian sisään", virkkoi Margaret. "Tapasimme juuri erään miehen käytävässä."
"Se oli tuo kaikkialla läsnäoleva Pietro, joka oli sulkemassa ikkunoita", jatkoi Eleanor. "Jos olisin sinun sijassasi, antaisin sen miehen mennä menojaan, ja hankkisin hauskemman hovimestarin. On luonnotonta, että italialainen palvelija on yhtä vakava kuin englantilainen."
"Pietro parka on juuri saanut toria, ja siitä kai hänen vakavuutensa johtuu. Onpa somaa", hän lisäsi, "juuri saman neuvon antoi minulle Paul tänä iltana." Hän sanoi "Paul", ennenkuin ehti tarkemmin sitä ajatella ja samassa hän punastui korviaan myöten, mutta tytöt eivät olleet sitä huomaavinaan.
"Olemme tulleet juttelemaan", virkkoi Margaret asettuen leposohvalle ja järjestellen pielukset mukavasti selkänsä taakse. "Toivottavasti sinä et ole uninen."
"Olen sangen väsynyt", vastasi Marcia; "mutta kymmenen minuutin kuluttua olen jo virkistynyt."
"Emme tahdo kiusata sinua; ei tästä tule mikään koko yön kestävä täysi-istunto", puheli Eleanor pehmeän nojatuolin syvyydestä. "Meidän täytyy lähteä huomenna kello yhdeksältä Pyhän Neitsyen juhlaan."
"Iloitse nyt, kun olet saanut meidät tänne", Margaret virkkoi.
"Oikeutta myöten olisi meidän pitänyt nukkua Roomassa tämä yö."
"Mitenkä saitte asianne järjestetyksi?"