"Hän voisi kyllä valita huonomminkin", sanoi Mrs. Melville. "Paulhan on hauska poika."
"Niinpä kyllä, mutta hän voi valita paremminkin. Voin pilkulleen sanoa sinulle kuka tuo tuleva on", lisäsi hän innostuen, "se on Laurence Sybert."
Naiset hymyilivät huvitettuina väitteelle ja kuvanveistäjä kohautti olkapäitään.
"James rakkaani", lausui Mrs. Melville, "sinä lienet etevä liikeasioissa, mutta naittajaksi et pysty. Se on sinun selvintä jättää naisväen huoleksi. Mitä taas tulee ystävääsi Laurence Sybertiin, niin hän ei ole onnen suosikki, eikä hän sitä haluakaan."
"Epäilen, että hänellä on nykyään toiset tuumat mielessään", huomautti kuvanveistäjä.
"Sybert on kunnon mies", lausui Melville lämpimästi.
Kirjailijatar nousi hymyillen. "On mielenkiintoista nähdä, miten käy", hän sanoi; "mutta pankaa mieleen minun sanani, että isäntämme saa tytön."
II Luku.
Parikymmentä minuuttia ennen kuutta seuraavana iltana vierivät vaunut Palazzo Rosicorellin kivitetylle pihamaalle, ja Copleyn perhe nousi niistä palaten kotiin kolmenkymmenen mailin pituiselta ajomatkaltaan Villa Vivalantiin. Vaikka ulkona vielä oli valoisaa, vallitsi sisällä palatsissa, johon valoa tuli raskailla uutimilla verhottujen ikkunasyvennysten kautta, jo melkein pimeä. He astuivat avaraan saliin, jota valaisi vain teepöydälle asetettu seitsenhaarainen kynttiläjalka. Pöydän ääressä, leikkauksin koristetussa Savonarolan aikuisessa tuolissaan istui pieni Gerald puettuna valkoiseen merimiespukuun polvet paljaina, juhlallisen näköisenä. Kuullessaan heidän saapuvan hän laskeutui nopeasti lattialle ja syöksyi Mrs. Copleya vastaan.
"Äiti kulta! Sybert tuli teelle, ja minä tarjoilin sitä hänelle; ja hän sanoi, että se oli paljon parempaa kuin Marcian tee, ja hän joi sitä seitsemän kuppia ja minä join neljä."