"Insinööri", puuttui Marcia puheeseen. Hän oli kuullut insinööristä sekä Eleanorilta itseltään että hänen äidiltään.
"Aivan niin", myönsi Eleanor, "hän oli Claytonin huvipurren insinööri. Me matkustimme heidän kanssaan kaksi vuotta sitten ympäri Välimerta ja ainoa intresantti mies laivalla oli tuo insinööri. Hän oli englantilainen, oli asunut Intiassa ja Birmassa ja sadoissa muissa paikoissa. Aluksi en saanut häntä paljoakaan puhumaan; hän oli sangen ujo kuten englantilaiset ovat, niinkuin tiedät. Mutta nähtyään, että olin todella huvitettu, hän kertoi mitä ihmeellisimpiä tarinoita. Minulla ei ollut usein tilaisuutta keskustella hänen kanssaan — hän ei, katsos, miellyttänyt äitiä. Se oli aikaa, jolloin äiti oli kuohuksissaan", hän lisäsi naurahtaen. "Sen sijaan, että olisimme jatkaneet matkaa Port Saidiin tällä laivalla, nousimmekin maihin Aleksandriassa ja matkustimme Kairoon lopputalveksi. Siellä tapasin venäläisen. Hän oleskeli silloin lammaspaimenten seurassa."
Eleanor pysähtyi, muistellen menneitä ja leikitellen pienellä etruskilaisella hajuvesipullolla.
"Entä ne muut?" muistutti Marcia.
"No, odotappas nyt", Eleanor nauroi. "Tunsin kerran erään sielutieteen professorin muutamasta Uuden Englannin lukiosta. Hän oli kuluttanut koko elämänsä ajattelemiseen ja oli tullut sangen omituisiin lopputuloksiin. Hän oli äärimmäisen mielenkiintoinen — ei tiennyt vähintäkään tästä maailmasta." Eleanorin kasvoilla kuvastui ikäänkuin jonkinlainen katumuksen varjo, ja hän käänsi nopeasti puheen professorista. "Sanoinko, että niitä oli vielä enemmän? En käsitä kuka saattaisi olla viides, jollen laske siksi hevosenkengittäjää, joka nai minun palvelustyttöni. En koskaan tullut tuntemaan häntä persoonallisesti; arvostelin häntä vain tytön kertomusten mukaan. Hän pieksee vaimoaan ollessaan vihainen; mutta jäljestäpäin hän esittää niin monet anteeksipyynnöt, että tyttö nauttii siitä. Oletko lukenut Wuthering Heights'in? Minun mielestäni hän on aivan kuin Heathcliffe. Tahtoisin todella oppia tuntemaan hänet. Hän olisi tutkimisen arvoinen."
"Sepä juuri onkin harmillista", valitti Marcia. "Jos olisi mies, saisi kuljeskella kaikkialla ja tutustua keneen hyvänsä, välittämättä siitä onko hän prinssi vai hevosenkengittäjä; mutta kun on tyttö, täytyy odottaa, kunnes tulee esitellyksi teekutsuissa. Ja teekutsuissa ei ole milloinkaan mielenkiintoisia ihmisiä."
"Aivan niin", myönsi Eleanor; "tuo on osittain totta. Mutta toiselta puolen uskon varmasti, että kun on tyttö, oppii ihmisiä paremmin tuntemaan — oppii näkemään, mitä he oikein sisimmässään ovat. Miehet ovat sangen herkkiä uskoutumaan."
"Pidätkö, että Mr Sybertkin osoittaa niin suurta luottamusta?"
"E-ei, enpä voi sitä sanoa. Hän on omituinen, eikö totta? Tuntuu aina siltä kuin hän ei puhuisi sitä, mitä hänen mielessään liikkuu — juuri senvuoksi tahtoisin oppia tuntemaan hänet. Miehen tekee mielenkiintoiseksi se mitä hän ajattelee, hänen mahdollisuutensa, eikä se mitä hän toimittaa."
Margaret nousi haukotellen. "Jos alatte väitellä mahdollisuuksista, lähden minä nukkumaan. Tule sinäkin, Eleanor. Huomenna on Pyhän Neitsyen juhla, ja meidän on lähdettävä kello yhdeksältä."