"Saatte", hän virkkoi lopulta, "nämä ovat minun kestini, ja jos te olette kilttejä poikia, ettekä puhu, niin minä pyydän teidätkin. Ja kun olette juoneet aamumaitonne, ja olleet oikein kilttejä, niin saatte hiukan —" hän pysähtyi vähän, alentaen salaperäisesti ääntään poikien kuunnellessa hörössä korvin — "hiukan hunajaa!"
Paul Dessart nauroi; hänestä tuo lupaus oli sangen vähäpätöinen, mutta pojat vastaanottivat sen suosiohuudoin. Gervasio esiteltiin nuorelle maalarille, josta poika suoriutui yhtä sulavasti kuin itse Gerald. Hän oli jo melkein unohtanut, ettei ollut syntynyt prinssiksi. Tervehdittyään pyysi Gerald nähtävästi hiukan epäröiden vierasta heittelemään leivänmurusia lammikkoon; mutta Paul kieltäytyi siitä hyvin jalomielisesti, ja muutaman minuutin kuluttua molemmat pojat kykkivät vierekkäin suihkulähteen reunalla lehtokäytävien kajahdellessa heidän naurustaan.
Pian olivat kaikki saapuneet paikalle ja tämä tavallisuudesta poikkeava ensimmäinen aamiainen sai yleisen hilpeän mielialan vallitessa oikein juhlan luonteen. Geraldin ja Gervasion nauru kaikui raikkaana ja estämättä. Molemmat istuivat kivisellä puutarhatuolilla maitomukiensa ääressä pistellen suuhunsa voileipää, mutta heittäen tuon tuostakin halukkaita silmäyksiä hunaja-astiaan. Edellisen illan kummitukselle naurettiin ja siitä laskettiin leikkiä, samalla kuin haamu itse totisena siirteli kuppeja. Riikinkukko saapui hitaasti astellen kuokkavieraana paikalle, ja sai osakseen monet moraalisaarnat antaessaan upean pyrstönsä laahata maata muutamien leivänmurusien tähden, joita se maasta tavoitteli. Ennenkuin aamiainen oli syöty, jatkoivat Sybert ja Dessart kaikessa ystävyydessä edellisen illan väittelyä Italian kauneuden vahingollisuudesta.
"Paul on laiminlyönyt kutsumuksensa", julisti Eleanor Royston. "Hänen tulisi olla poliittisena vastaväittäjänä New-Yorkissa. On sääli nähdä tuollaisen erinomaisen kyvyn, aivan valmistamatta esittää asiansa noin kaunopuheisesti, menevän hukkaan yksityiselämässä."
Paul antoi sillä kertaa myöten ja lopetti väittelyn saaden naurajat puolelleen. Hän selitti pitävänsä siitä, että ihmisillä on hauskaa, ja vaikkakin italialaiset mieluinten makasivatkin päivää paistatellen makaroonia syömässä, huvitti heitä sitä lähinnä järjestäytyä rintamaan. Hän puolestaan odotti tapaavansa heidät vielä taivaassakin viskellen toisiaan kultaisilla katukivillä.
Tuo vertaus sai hymyn Sybertinkin huulille; siinä oli juuri kylliksi totta ollakseen sukkelaa. Samassa saapui Pietro ilmoittaen vaunujen olevan valmiina heidän Ylhäisyyksiään varten, ja se sai seurueen kiiruhtamaan hattujaan ja vaippojaan etsimään. Sybert aikoi aluksi jäädä pois, syyttäen monia toimiaan Roomassa. Siihen vastasi Marcia kohteliaasti, että he tulisivat häntä suuresti kaipaamaan, mutta Eleanor Royston kieltäytyi jyrkästi päästämästä häntä.
"Tunnen sangen monta diplomaattia," hän vakuutti; "ja vaikkakin he ovat kokonaan antautuneet valtion palvelukseen, on heillä kuitenkin aina aikaa uhrata seurusteluunkin. Me emme laske teitä pois tuon tekosyyn nojalla."
Paulin salaiseksi mieliharmiksi hän suostui lopulta jäämään, eikä Marciakaan ollut siihen päätökseen täysin tyytyväinen. Kun vaunut lähtivät liikkeelle, katsahti Marcia taakseen. Pengermän portailla seisoivat molemmat pienet pojat käsi kädessä miettiväisinä katsellen toisten lähtöä.
"Hyvästi, Gerald ja Gervasio", huusi Marcia heille. "Jos olette oikein kilttejä, niin tuon teille jotain hauskaa tuliaisiksi."
Sinä päivänä oli paljon muitakin ihmisiä matkalla Genazzanoon. Maalaiskansaa tulvi laumoittain juhlalle, toiset kulkivat jalkaisin, toiset ratsastivat aasin selässä pienet lapset ja matkaeväät sälytettyinä koreihin pään päälle. Pyhän Markuksen päivänä on Genazzanossa tilaisuus sekä hartaudenharjoitukseen että huvitteluun. Sisällä tuomiokirkossa pidetään messuja, mutta ulkopuolella esittävät silmänkääntäjät temppujaan. Huvimatkailijamme viettivät suurimman osan ajastaan kirkkopihalla ja nauroivat sydämestään, kun ihmiset joka puolelta huusivat heille "Inglese" — englantilaisia. He söivät aamiaista erään hyvin vaatimattoman kyläravintolan parvekkeella muutamien iloisten irlantilaisten ylioppilaiden seurassa, jotka pitivät Pyhän Neitsyen ihmeitätekevää voimaa kirkollisena pilantekona. Puolenpäivän jälkeen vanhempien ladyjen katseluhalu hiukan lauhtui. Tuomiokirkossa oli juhlamenoja kello kolmelta, ja he päättivät jäädä sitä odottamaan ravintolan matalaan seurusteluhuoneeseen. Eleanor Royston pyysi lainkaan kursailematta Sybertiä lähtemään tarkastusretkelle vanhaan Colonna-linnaan, joka kohosi hiukan kaupungin yläpuolella. Sybert suostui, ja se tuntui Marciasta suorastaan liehittelevältä suosionosoitukselta.