"Heidän yksinkertainen uskonsa oli minusta niin kaunista; mutta sitten tuli äkkiä tuo kauhea nainen, jossa heti huomasi tietämättömyyden ja taikauskon piilevän pohjimmaisena. Kaikki on sellaista", hän jatkoi. "Juuri, kun parhaillaan ihailee jotain kaunista, sattuukin silmä näkemään hiukan pinnan alle. On kauheata ruveta huomaamaan kätkettyjä tarkoituksia; ne eivät päästä enää milloinkaan rauhaan."
"Katsokaahan tuota", Sybert virkkoi osoittaen nauraen erästä taloa, jonka kynnyksellä lojui nukkuva porsas. "Se on nähtävästi jätetty talonvahdiksi siksi aikaa kuin isäntäväki on juhlassa. Olette kai huomannut, että Genazzanon jokaisessa talossa on kananpoikasille erikoinen sisäänkäytävä, joka on sijoitettu isoon oveen. Se on jotenkin lystikästä, eikö totta?"
Marcia katseli porsasta samalla kertaa huoaten ja naurahtaen.
"Niin, onhan se lystikästä; mutta kun sitten ajattelee, miten alhaisella kehitysasteella sellaisten ihmisten täytyy olla, jotka asuvat yhdessä porsaiden ja kananpoikien kanssa, silloin tuo kaikki ei enää tunnu lystikkäältä."
"Kas vain", Sybert virkkoi. "Tehän olette edistynyt."
"Uskon sen itsekin", Marcia myönsi.
He lähtivät yhdessä kiertelemään kaupunkia. Kävellessään he sattuivat kohtaamaan ryhmän miehiä ja poikia, jotka kuluttivat päivällislepoaan tupakoimiseen ja arpapeliin. Joukossa oli pyhiinvaeltajia Castel Vivalantista ja he tunsivat Marcian heti ensi silmäykseltä. Päivän juhlatunnelma ja kaksinkertainen viiniannos oli saanut miehet tavallista meluisemmiksi; eräs ryysyinen, virnistelevä pojannaskali alkoi heti ilvehtiä nähdessään tulijat. Hän päästi suustaan tavanmukaisen kerjäläisruikutuksen, pyytäen soldia. Kun hänen ulinaansa ei kiinnitetty minkäänlaista huomiota, keksi hän uuden keinon.
"Signorina", hän virkkoi rukoilevalla äänellä, juosten Marcian vieressä ja itsepintaisesti työntäen kätensä hänen eteensä, "minun on nälkä, signorina; minun on nälkä. Säästäkää minulle Jumalan tähden edes muutamia vehnänjyviä."
"Tuopa on uusi kerjuutapa", Marcia nauroi. "Tavallisesti he mankuvat leipää; en ole vielä kenenkään kuullut pyytävän vehnänjyviä."
Sybert kääntyi uhkaavan näköisenä poikaan päin, joka samassa sai jalat alleen. Mutta päästyään turvallisen välimatkan päähän, hän yhä pitkitti ruikutustaan, toisten suureksi riemuksi.