"Ei teidän olisi pitänyt kurittaa häntä", Marcia virkkoi. "Tuo poikanulikka vain kujeili, tarkoittamatta mitään pahempaa. Hän on minun parhaita ystäviäni; hänen nimensä on Beppo, ja hänen kotinsa on leipurin vieressä."
"Jos teillä on tuollaisia ystäviä", Sybert vastasi kuivasti, "neuvoisin minä teitä lopettamaan tuttavuutenne heidän kanssaan."
"En minä välitä tuon tapaisesta tunkeilevaisuudesta", Marcia virkkoi iloisesti, "onhan se ainakin parempaa kuin ruikuttaminen."
"Sanoin teille eilen, Miss Marcia, että teidän ei pitäisi kulkea yksinänne kylällä — ja siitä varoitan teitä tänäänkin. Ette ole lainkaan turvattu tällaisissa vuoristokylissä, joissa ihmiset eivät ole tottuneet ulkomaalaisiin."
"Miksi ette pyydä, että setäni hankkisi minulle lastenhoitajan?"
"Alan vähitellen uskoa, että olette sellaisen tarpeessa!"
Marcia kosketti kevyesti häntä kädellään.
"Mr Sybert, pyytäisin ettette puhuisi minulle niin pisteliäästi."
"Keskustelen teidän setänne kanssa — sen teen", hän vastasi.
Puhellessaan he olivat saapuneet linnalle. He kulkivat nostosillan yli ja kivitetyn linnanpihan poikki ja niin oli meluava pikkukaupunki yhdellä iskulla jäänyt selän taakse. Vuoret kohosivat korkeina heidän edessään ja alhaalla siinti laakso; vanhan vesijohtolaitoksen jäännöksiä näkyi ruohottuneen tien vierellä, joka johti kukkuloille. He kulkivat eteenpäin jutellen milloin mitäkin, Marcia teki parhaansa keskustelun ylläpitämiseksi. Hän esiintyi melkeinpä häikäilemättömänä, ja Sybert huomasi huvikseen tytön yrittävän kiemailla hänen edessään. Marcian suureksi hämmästykseksi Sybert ei ensinkään vastustellut; hän vastasi samalla mitalla eikä koettanutkaan väistää hänen katsettaan. Paikka, johon he olivat saapuneet, kasvoi vaaleanpunaisia alppivuokkoja ja mahtavien vesijohtolaitteiden jäännökset muodostivat viehättävän istumapaikan.