Leipuripuodissa kyseli Marcia tapansa mukaan ystävällisesti perheen vointia ja tiedusteli miten viinitarha edistyi. Mutta tällä kertaa palveli Domenico häntä hyvin äreästi ja vastasi vain muristen hänen puheisiinsa. Hämmästys ja suuttumus valtasi Marcian mielen; hän kääntyi takaisin kadulle, ja kulki pää pystyssä ja punoittavin poskin edes katsahtamattakaan ihmisiin, jotka vaieten antoivat hänelle tietä.
"Siinä näette", kuiskailtiin, "vieras signorina oli vain huvikseen olevinaan meille ystävällinen. Mitäpä hän välittäisi meidän kurjuudestamme? Se on hänelle samanarvoinen kuin kivet, joita hän jalallaan polkee."
* * * * *
Laurence Sybert tuli juuri kylästä ja tapasi hämmästyksekseen
Giovannin portin luona. Hän tervehti Sybertiä huolestuneen näköisenä.
"Scusi, signore; oletteko tavannut signorinaa? Hän on kaupungissa." Hän nyökkäsi portille päin. "Hän meni yksinään leipuripuotiin. Sanoin kyllä hänelle, että hevoset olivat uuvuksissa, mutta hän ei kiinnittänyt siihen huomiota; muuan poikanulikka huusi hänelle 'Vehnää!' mutta hän ei ymmärtänyt sitä."
"Huusivatko ne 'Vehnää'?"
"Si, si signore. He lukevat sanomalehtiä. Eilisessä Avanti lehdessä oli —"
Sybert nyökkäsi. "Tiedän kyllä mitä Avanti kirjoittaa."
Hän kääntyi takaisin kaupunkiin kulkien leipurille päin, josta juuri oli tullut. Hän oli huvitettuna kuullut syrjästäpäin sangen suorasukaisia huomautuksia ystävistään huvilalla — kuten Giovanni oli arvellut, lukivat he sanomalehtiä eikä heidän käsityksensä mukaan ollut mahdollista epäillä mitään, mikä oli painettua. Ei ollut otollinen aika Marcian lähteä ilta-ajelulle Castel Vivalantiin; Sybertiä suututti, että tyttö niin vähän oli välittänyt hänen neuvoistaan. Hän ei tullut ajatelleeksi lieventävänä asianhaarana, ettei Marcia tietänyt mitään erikoista aihetta hänen varoituksiinsa. Sybert ei ehtinyt vielä pitkälle, ennenkuin kuuli ääniä kauempaa. Sanat saattoi selvästi eroittaa.
"Vehnää! Vehnää! Vehnä-signorina!"