"Sen nykyisen hoitajan puheista päättäen ei ruhtinas Vivalanti paljonkaan välitä siitä."
"Se on kylläkin totta."
"Tunnetteko hänet?"
"Vain kuulopuheista. Tunnen kylän; sen kurjempaa paikkaa tuskin voisi löytää koko Sabine-vuoristosta. Väestö ei rakasta ruhtinastaan, sillä tämä ei harrasta mitään parannuksia, joita siellä kipeästi kaivattaisiin."
"Ne näyttivät sangen köyhiltä", myönsi Marcia; "mutta ne ovat erinomaisen viehättäviä. Minusta jokainen heistä on sennäköinen, kuin olisi astunut esiin jostain vesivärimaalauksesta. Setä Howardkin oli ihastunut ja hän kuitenkin on elänyt täällä niin kauan, että kohta kadottaa innostumiskykynsä".
"Se on sangen sievä paikka", myönsi Copley, "vaikka minulla on salainen pelko, että se on sittenkin liian kaukana. Mutta toiset perheenjäsenet pitivät siitä ja minun tarkoitukseni elämässä —"
"Loruja, setä Howard! Sinähän olit aivan haltioissasi. Sinä kirjoitit vuokrasopimuksen alle vastaansanomatta. Eikö totta, täti Katherine?"
"Minä allekirjoitin vuokrasopimuksen ladatun pistoolin edessä."
"Mitä sinä sillä tarkoitat?"
"Te uskottelitte, että jos menemme peninkulmaakaan — luulen että sanoitte tuumaakaan — lähemmäksi Roomaa, pitäisitte kutsut joka ilta; ja jollei se ole kuin ladattu pistooli minunlaiselleni rasittuneelle miesparalle, en tosiaan tiedä mikä sitten on."