XVII Luku.
Seuraavalla viikolla Marcia vältti tapaamasta ihmisiä. Huvilalla ei käynyt vieraita, eikä hänen ollut vaikeata löytää tekosyitä, joiden nojalla jäädä pois Roomasta. Hänestä olisi ollut äärimmäisen vastenmielistä tavata tuttujaan, ja yleensä jokaista, joka tunsi hänet nimeltä. Marcia luuli heidän hymyilynsä ja ystävällisten puheittensa takaa osaavansa lukea heidän todelliset ajatuksensa! Hänestä kaikui jokaiseen hänelle puhuttuun lauseeseen kätkettynä sana "vehnä, vehnä, vehnä." Ratsastusretkillään hän ajoi poispäin Castel Vivalantista, ja jos sattumalta joskus joku hänen entisistä kylätuttavistaan tuli vastaan, nelisti hän katsomatta ohitse.
Mrs. Copley puuhaili innolla suunniteltujen tanssiaisten valmistuksia. Ne oli tarkoitus pitää osittain Roystonien, osittain Marcian syntymäpäivän kunniaksi. Roomasta aiottiin kutsua Copleyn koko seurapiiri, ja vieraat majoitettaisiin yöksi Villa Vivalantiin ja kreivitär Torrenierin Tivolissa sijaitsevaan huvilaan. Marcia osoitti näissä tärkeissä valmistuksissa kerrassaan tavatonta harrastuksen puutetta, kuten hänen tätinsä valitti. Aina ennen hänellä oli ollut loppumattomiin ehdotuksia, niin ettei hänen äkillinen haluttomuutensa saattanut jäädä muilta huomaamatta. Usein katseli Mr. Copley häntä surullisena, kuin olisi hän tuntenut itsensä syypääksi siihen, ja jos Marcia silloin sattui kohtaamaan hänen katseensa, yritti hän heti tekeytyä iloiseksi. Ei kumpikaan ollut sanallakaan koskettanut tuon illan kohtausta, paitsi silloin, kun Marcia sai isältään tälle luonteenomaisen sähkösanoman, jossa hän ilmoitti toimittavansa tyttärelleen vehnälähetyksen syntymäpäivälahjaksi.
"Siinä näet, Howard setä", Marcia virkkoi ojentaessaan sedälleen paperipalan, "sähkösanoman välityksellä voi saada aikaan myöskin hyviä asioita."
Copley luki sen hymyillen itsekseen. "Kun kaikki selviää, niin alan uskoa, että hän on aivan yhtä hyvä ihminen kuin me muutkin!" Tämän jälkeen ei enää kosketeltu tätä kysymystä.
Mutta seuraavina päivinä Mr. Copley oli erikoisen huomaavainen veljentytärtään kohtaan. Hän tahtoi sillä ikäänkuin sovittaa tapahtunutta, ja Marcia puolestaan salli hänen sen tehdä, näyttääkseen antaneensa anteeksi; tämän satunnaisen riitaantumisensa kautta he olivat oppineet paremmin ymmärtämään toisiansa. Mrs. Copley luki Marcian haluttomuuden syyksi (eikä aiheetta) sen, että hän oli saanut malariatartunnan vanhasta viinikellarista, ja nyt täti lääkitsi häntä kiniinillä, kunnes tyttöparan pää meni aivan pyörälle.
Näin ollen, kun kreivitär Torrenieri eräänä iltana kutsui ystäviänsä soitannolliseen illanviettoon huvilallensa, saattoi Marcia varsin hyvin kiittäen kieltäytyä lähtemästä mukaan. Kreivi oli vasta palannut Rivieralta, ja kutsut pidettiin hänen kunniaksensa; Marcia olisi tosin ollut hieman utelias näkemään kreiviä, mutta sen halun hän saattoi helposti hillitä, kun hänen samalla olisi tarvinnut kohdata koko muukin seurapiiri.
Villa Torrennieri Tivolissa oli noin yhdeksän mailin matkan päässä ja siitä syystä syötiin Villa Vivalantissa päivällinen aikaisemmin kuin tavallisesti. Kun Marcia, Pietron kutsua noudattaen, lähti alakertaan, pysähtyi hän äkkiä portaiden käänteessä; hänen korviinsa oli sattunut Sybertin matala ääni salista päin. He eivät olleet tavanneet toisiaan tuon Pyhän Markuksen juhlan myrskyisen loppunäytöksen jälkeen, eikä Marcia ollut vielä varmasti päättänyt mille kannalle hän Sybertiin nähden asettuisi. Hän seisoi hetken epäröiden, tuntien sydämensä lyövän tavallista kiivaammin. Mutta samassa hänen mieleensä välähti kiusallisen selvänä syy, minkätähden Sybert näin odottamatta oli saapunut — hän oli tullut Napolista ollakseen läsnä kreivitär Torrennierin illanvietossa. Marcia astui hitaasti portaat alas ja tuli saliin sangen kylmän näköisenä. Sybert tervehti tapansa mukaan kohteliaan välinpitämättömästi. Hänen käytöksessään ei huomannut pienintäkään merkkiä mistään väärinymmärryksestä. Kävi ilmi, ettei hän tiennyt mitään kreivittären kutsuista; hän oli puettunakin vain vaatimattomaan arkinuttuunsa. Mutta hän lausui kernaasti lähtevänsä mukaan, vaikkakaan ei ollut saanut kutsua — epäilemättä se kuitenkin oli Napolissa odottamassa häntä — jos vain Mr. Copley suostuisi lainaamaan hänelle vierailutakin. Isäntä mörähti myöntyen, ja Sybert tiedusteli milloin aiottiin lähteä, samalla kuin hänen katseensa kulki Mrs. Copleyn samettipuvusta ja jalokivistä Marcian yksinkertaiseen villapukuun.
"Kello kahdeksan aikaan; matka kestää parisen tuntia", vastasi Mrs.
Copley; "Marcia jää kotiin", hän lisäsi.
"Minkä vuoksi, Miss Marcia?"