Sybert seurasi häntä ääneti.
Joku oli kerran sanonut, että Sybertin äänettömyys merkitsi enemmän
kuin muiden ihmisten sanat, ja kun he nyt yhdessä palasivat, koetti
Marcia miettiä, kuka sen oli lausunut. Ah niin — hän muisti jo!
Kreivitärhän se oli.
XIX Luku.
Koko illan, nauraessaan ja puhellessaan vieraiden kanssa, seurasi Marcia vaistomaisesti Sybertin liikkeitä. Hän näki hänen etuhuoneessa laskettelevan sukkeluuksia Englannin lähettilään seurassa. Hän näki hänen puhelevan Eleanor Roystonin kanssa ja kumartuvan kreivitär Torrenierin puoleen. Ja kerran, kun Marcia tanssi ohitse, hän näki vilaukselta oven suussa hänen tummat kasvonsa. Hän seurasi silmillään Marciaa, ja silloin tyttö antoi mielessään hänelle anteeksi sekä Eleanorin että kreivittären. Hän tutki koko ajan ihmetellen itseään. Sybert oli äkkiä tullut hänelle ainoaksi henkilöksi huoneessa, josta hän välitti, ja samalla kun hän kuunteli, mitä muut herrat hänelle puhuivat, hänen mielessään koko ajan väikkyi Sybertin kuva sellaisena kuin hän oli ollut tuona äänettömänä hetkenä suihkulähteen luona. Hän eli kuin huumauksessa koko illan, odottaen koko ajan sitä ainoata tanssia, joka hänellä oli Sybertille varattuna.
Illan jo lähetessä loppuaan, havahtui Marcia äkkiä, kun huomasi kävelevänsä puistokäytävällä Paul Dessartin rinnalla. Hän oli lörpötellyt kaikenlaista eikä oikein itsekään käsittänyt miten oli siihen joutunut. Vaistomaisesti hän nyt koetti panssaroida itsensä; hän tunsi mitä oli tulossa ja yritti parhaansa mukaan vielä torjua sitä. Kunhan vain pääsisi takaisin ihmisten joukkoon! Hän pysähtyi ja kääntyi katsomaan valaistua huvilaa, josta tanssimusiikin keskeltä saattoi erottaa äänten sorinaa ja naurua. Häntä halutti kääntyä pois ja juosta tiehensä. Paulkin oli pysähtynyt ja katseli häneen kysyvästi.
"Minä — minä luulen, että olisi parasta kääntyä takaisin", Marcia sammalsi. "Tämä tanssi on kohta lopussa, ja —"
"Emme lähde juuri vielä", vastasi Paul. "Tahtoisin puhella teidän kanssanne. Uhratkaa minulle parisen minuuttia, Marcia. Tulkaa tänne istumaan ja kuulkaa mitä sanon."
He astuivat pieneen ympyrään suihkulähteen luona ja Marcia vaipui penkille, ja katsoi rukoilevasti Pauliin. Nyt ei saattanut enää esittää mitään verukkeita; molemmat tiesivät, että nyt oli asia selvitettävä, ja Paul kävi siihen käsiksi suoraan.
"Niin, Marcia, tahdotteko tulla vaimokseni?"
Marcia istui hypistellen hermostuneena viuhkaansa, koettaen mielessään keksiä vastausta, joka ei loukkaisi Paulia.