Marcia vetäytyi sohvan kulmaan ja kätki kasvonsa selkänojaa vasten.
Paul kumartui hänen ylitsensä.
"Katsokaa minuun"; hän huudahti; "sanokaa että se ei ole totta. Ettehän saata, Marcia! Te olette pettänyt minua. Te ette ole sanonut totuutta. Niin, kyllähän minä ymmärrän, te olette varonut antamasta lupauksia sanoin, mutta te olette niitä antanut monella muulla tavalla, ja minä olen luottanut teihin. Olen ollut kyllin mieletön uskoakseni teidän tarkoittavan täyttä totta, kun te olettekin vain leikitellyt koko ajan!"
Marcia nosti silmänsä ja katsoi häneen. "Paul, sitä en ole tehnyt. Siinä erehdytte. En käsitä muuta, kuin että olen muuttunut; en osaa selittää. Silloin luostarissa luulin rakastavani teitä paljonkin. Ja jollei Margaret olisi tullut, niin kenties — en ole hetkeäkään halunnut pettää teitä, tiedättehän sen."
"Sanokaa minulle, ettehän rakasta Sybertiä."
"Paul, teillä ei ole oikeutta —"
"Minulla ei ole oikeutta! Sanoitte, että teillä ei ollut mielessänne ketään muuta, ja minä uskoin teitä; ja nyt kun pyydän selitystä työnnätte minut luotanne. Olette kai alkanut väsyä minuun näinä viime päivinä, ja —"
"Teillä ei ole oikeutta puhua minulle tuolla tavalla. En ole tahtonut pettää teitä. Te kysyitte rakastinko ketään toista, minä vastasin kieltävästi, ja se oli totta. Olen niin, niin pahoillani, että loukkaan teitä, mutta onhan parempi, että kaikki tulee selväksi nyt."
Paul nousi seisomaan naurahtaen katkerasti.
"Oh niin, tietysti on parempi, että asia nyt on ratkaistu. Olisi vain ollut vieläkin parempi, jos jo aikaisemmin olisitte sen päättänyt."
Hän kääntyi ympäri ja alkoi synkkänä potkia suihkulähteen reunustaa.
Marcia astui hänen luokseen ja kosketti hänen käsivarttaan.