Au revoir, syksyyn asti; sitten kävelemme yhdessä Champs-Elyséellä.
Eleanor.'
Marcia sai vielä isältäänkin kirjeen, joka sai hänet hyvin rauhattomaan mielentilaan. Copley oli kirjoittanut sen tapansa mukaan arvostellen tilannetta leikillisen arvokkaasti; mutta siitä huolimatta saattoi Marcia rivien välistä lukea, että hän oli loukannut isäänsä. Hän kielsi kaiken osallisuutensa ja syyllisyytensä Trippel Alliansiin ja Abessinian sotaan. Hän pahoitteli raskaita veroja, mutta lausui, ettei hänellä ollut mitään tekemistä Italian rahamenoarvion kanssa. Mitä taas vehnään tuli, ei sen kalleus ollut ainoa seikka, jonka vuoksi ei Italia kyennyt sitä hankkimaan. Marcia saattoi antaa talonpojille niin paljon kuin halusi, korvatakseen sillä isänsä erehdyksiä; hän liitti kirjeen mukaan tyhjän pankkiosoituksen Marcian täytettäväksi — se oli tosiaan liikemiehen puolelta suurenmoinen katumusosoitus. Kirjeen lopussa isä valitti yksinäisyyttään ja pyysi Marcian seuraavaksi talveksi kotiin torjumaan kaikki mieliharmit vanhalta isältään.
Marcia luki viimeiset rivit uudelleen ja tunsi ikäänkuin palan nousevan kurkkuunsa. Se oli totta. Isä parka, miten yksin hän mahtoikaan olla! Hänenhän olisi pitänyt korvata äidin paikka ja valmistaa koti isälle. Marcia tunsi äkkiä selvästi velvollisuutensa, mutta se oli hänelle yhtä vähän tervetullut kuin yleensä velvollisuudet ihmiselle. Pari kuukautta sitten hän ei olisi pitänyt siitä väliä, mutta nyt oli Italia vanginnut hänet kokonaan. Hän ei halunnut lähteä; hän olisi vain tahtonut istua auringonpaisteessa, onnellisena, huolettomana ja antaa päivien hiljalleen vieriä eteenpäin. Hän näki kuin kuvasta, minkälaista elämä Amerikassa tulisi olemaan — talvisin ruskeassa kivitalossa Fifth Avenuen varrella ja kesällä Berkshiressä jollakin maatilalla; joku äidin täti olisi hänellä kaitsijana, seurana isän ystäviä, lakimiehiä, pankkiireja ja välittäjiä, jotka keskustelisivat rautateistä ja osakepörsseistä; hänen huvikseen pidettäisiin sitten tanssiaisia ja kutsuja, hän panisi toimeen kirjallisia kerhoja ja ottaisi osaa armeliaisuustyöhön. Marcia huokasi murheissaan. Hän muisteli kauhulla tuota kivitaloa New Yorkissa; sellaista elämää hän ei olisi halunnut uudelleen. Mutta näitä mietteitään hän ei antanut isän aavistaa. Hän kirjoitti hellän, anteeksipyytävän kirjeen, luvaten tulla kotiin talveksi, mainitsematta sanallakaan, että se ei suinkaan ollut hänelle mieluista.
Näytti siltä, että kerran vauhtiin päästyä joka puolella alkoi ilmetä muutoksia. Itse Mr. Copley heitti seuraavan pommin. Palatessaan eräänä iltana Roomasta hän virkkoi, että ilma alkoi käydä kuumaksi, ja perheen olisi senvuoksi syytä lähteä seuraavalla viikolla Sveitsiin.
"Voi, setä kulta, ei vielä!" Marcia huudahti. "Minun mielestäni odottaisimme kesäkuun loppuun. Siihen mennessä ei vielä tule liian kuuma. Täällä vuoristossa on koko kesän hyvä ilma. En tahtoisi lähteä huvilasta."
"Rooma kiehuu nykyään muustakin kuin kuumuudesta", hän vastasi. "Minun olisi turvallista tietää teidän olevan Sveitsissä tai Tyrolissa mellakoiden aikana. Taivas yksin tietää, mitä lähiaikoina tulee tapahtumaan. Joka aamu pelkään herääväni Ranskan mallin mukaiseen vallankumoukseen ja tahtoisin saada teidät maan rajojen ulkopuolelle ennenkuin teloitus alkaa."
"Onko todellakin vallankumouksen vaara?" Marcia kysyi henkeään pidättäen.
"Ei siellä, missä joka toinen ihminen on sotilas, ja minne hallituksen ohjat ulottuvat. Mutta on tapahtunut paljon laittomuuksia, on murtauduttu taloihin, ja me olemme jotakuinkin yksin täällä syrjässä."
"En siedä ajatella, että lähtisimme pois", Marcia huokasi.
"Palaammehan takaisin syksyllä, Howard setä?"