"Miksi ei, jos haluat. Voisimme asua noin kuukauden ajan täällä, ennenkuin muutamme talveksi palazzoon."
"Minä aion viettää talveni Amerikassa", virkkoi Marcia huoaten.
Setä katsahti hymyillen tyttöön. "Oletko sinä, Marcia, sama tyttö, jonka oli tapana pitää saarnoja sedällesi siitä, että niin monet amerikkalaiset jättävät isänmaansa ja asettuvat ulkomaille asumaan?"
Marcia hymyili laimeasti.
"Minähän juuri itse toteutan omia periaatteitani, eikö totta?"
"Aivan niin", setä myönsi, "kun siihen asti ehdimme, voit tehdä miten haluat. Voisihan isäsi elää vielä vuoden ilman sinua."
"Ei, kyllä minun pitäisi lähteä, sillä hän on sangen yksin, mutta — minä jäisin tänne paljon mieluummin! Tämä tuntuu kodiltani enemmän kuin mikään muu paikka maailmassa. En vielä koskaan ole oikein täydellisesti kuulunut minnekään niinkuin tänne, ja sitäpaitsi tahtoisin niin mielelläni olla sinun luonasi."
"Pikku tyttö parkani! Sinulla on ollut levoton elämä."
"Aivan niin, setä; ja sellainen se tulee vastakin olemaan. Olen ollut huvilalla tuskin kolmea kuukautta, enkä muista vielä milloinkaan asuneeni niinkään pitkää aikaa samassa paikassa. Täällä on ollut hauskaa, eikö sinustakin? On aivan kauheata, jos kaikki nyt on lopussa. Minusta tuntuu kuin jättäisin taakseni sellaisen osan elämästäni, joka ei enää milloinkaan palaa."
"Vai niin, jos sinulla on sellaisia mietteitä, niin voinhan ostaa huvilan, ja sitten tulemme joka kevät tänne. Voit tuoda isäsikin Amerikasta, ja me kastamme hänetkin Lethen virtaan."