"Minä luulen, että alan ymmärtää Mr. Sybertiä", lausui Marcia hiukan epäröiden. "Niin pian kuin koettaa ymmärtää häntä, huomaa hänet aivan erilaiseksi, kuin ennen olisi saattanut aavistaa."
"Niin, Sybert!" Mr. Copley käänsi katseensa ympäröivästä maisemasta. "Luulin tuntevani hänet, mutta tänä keväänä hän on tuottanut minulle suuren yllätyksen."
"Mitä tarkoitat?" kysyi Marcia koettaen peitellä mielenkiintoa, joka ilmeni äänessä.
"Tarkoitan sitä tapaa, millä hän on käynyt käsiksi asioihin. Kuuluu ehkä mielettömältä, kun väitän, että hänellä on aivan yhtä suuri vaikutusvalta kuin poliisilla metelien rauhoittamisessa. Kansa tottelee häntä ihmeellisesti — en tiedä miten hän on hankkinut itselleen sellaisen aseman. Hän ymmärtää heitä kuin syntyperäinen italialainen, ja kuitenkin hän on ulkomaalainen. Se on hänelle jossain suhteessa suureksi hyödyksi. He luottavat häneen, sillä he uskovat, ettei hänestä ulkomaalaisena ole mitään vaaraa. Hän on ihmeellinen mies, kun toiminta tulee kysymykseen."
"Sitä ei hänestä päältä päin saattaisi arvata!" Marcia virkahti.
"Miksi hän on olevinaan niin elämään kyllästynyt?"
"Elämään kyllästynyt? Hm, on kai asioita, jotka vaivaavat häntä. Hänen mielipiteensä eivät saa paljon kannatusta Roomassa, ja ollen diplomaatti hän pitää ne itsellään."
"Millaisia mielipiteitä hänellä sitten on?" kysyi Marcia tunnustellen. "En tahtoisi syyttää häntä anarkistiksi, koska hän itse vakuuttaa, ettei hän ole. Mutta kun mies tahtoo kukistaa hallituksen —"
"Loruja! Sybert ei tahdo kukistaa hallitusta paremmin kuin minäkään. Nykyään hallitus on kokonaan muutamien kehnojen politikoitsijoiden hallussa, mutta sellaista saattaa tapahtua missä maassa hyvänsä, ja tuo on vain hetkellinen paha. Vuoden kuluttua italialaiset ovat taas jaloillaan, ja he ovat pienen keikauksensa jälkeen voimakkaampia kuin ennen, sen tietää Sybert. Hänellä on lujempi usko hallitukseen kuin useimmilla italialaisilla, sen tiedän."
"Mutta hän puhuu kauheasti sitä vastaan."
"Niin, hän tuntee pahan, joka siinä piilee. Hän on saanut nähdä sen sangen läheltä ja tietää, että sitä on paljon; ja kun Sybert kerran tuntee jotain, on hänen tunteensa voimakas. Mutta", Copley hymyili, "vaikka hän itse moittii maata, voit huomata, ettei hän salli kenenkään muun sitä tehdä."