"Eräänä päivänä varhain keväällä, Mr. Dessartin kutsuissa —"
"Todellakin! Kirjailijatar!" Marcia huudahti nauraen. "En koskaan päässyt selville teidän nimestänne."
"Eikö myöskin Rooman pahin juorukello? Ah, Miss Copley, tiedän kyllä, että minua siitä panetellaan. Onhan luonnollista, että on intreseerattu muiden ihmisten asioista. Saavathan he etsiä onneaan ja kadottaa sen jälleen, naida, erota ja kuolla, välittämättä vähintäkään siitä huomiosta, jota minä heihin kiinnitän."
Marcia hymyili ajatellessaan, mitä hänen seuralaisensa laski elämän sisällykseksi. Hän oli ilmeisesti ranskatar.
"Entä teidän vuoristohuvilanne?" lady kysyi. "Miten se on menestynyt?
Ja Pahan Ruhtinaan haamu? Maalasiko Monsieur Benoit hänet?"
"Haamusta tuli suuri pettymys. Se olikin loppujen lopuksi vain hovimestari."
"Voi — Monsieur Benoit raukka! Hänellä on paljon pettymyksiä. C'est triste, n'est-ce pas?"
"Paljon pettymyksiä?" kysäisi Marcia istuen kokonaan varjossa.
"Nuo Miss Roystonit, Mr. Dessartin sukulaiset", jatkoi lady; "he kai ovat teidän ystäviänne. Tapasin heidät Melvillen perheessä pari viikkoa sitten. He ovat ihastuttavia, eikö totta?"
"Sangen miellyttäviä", myönsi Marcia, ihmetellen mielessään mihin suuntaan keskustelu oli kääntymässä.