"Vaihtaa Rooma Pittsburgiin! Te amerikkalaiset olette niin äkkinäisiä toimissanne! Henki aivan salpautuu."
"Hänen isänsähän sairastui, ja häntä haluttiin kotiin."
"Aivan niin; mutta ihmeellisintä on, että hän lähtee ainiaaksi. Maalaukset, puuleikkaukset ja muut taideteokset kaikki sälytettiin matka-arkkuihin; ikkunoissa on ilmoitus, että huoneusto on vuokrattavana — hän jättää taiteensa, ryhtyäkseen sensijaan kaivamaan kivihiiltä."
Marcia nauroi. "Taiteesta kivihiilikaivoksiin on tosiaan seitsemän penikulman pituinen askel", myönsi hän. "Minun mielestäni hän on taiteilija kiireestä kantapäähän."
"Ah — hän oli taiteilija vain senvuoksi, että hän oli nuori, ei minkään kutsumuksen tähden, ja minä uskon, että hän väsyi siihen pilaan. Sanonpa teille kuka on tosi taiteilija — tuo nuori mies parka, joka maalaa Venetsian kuutamoita!" Lady taputti ystävällisesti Marcian käsivartta, nauraen omalle sukkeluudelleen. "Mutta te, Miss Marcia, ja minä, me tiedämme, että Paul Dessart ei lähtenyt takaisin Amerikkaan ainakaan koti-ikävän vuoksi; kun mies ei vielä ole täyttänyt kolmeakymmentä, on aivan varma, että useimpien hänen tekojensa vaikuttimena on nainen."
Marcialla oli epämieluinen tunne, että lady tarkasteli häntä tutkiva ilme silmissään. Hän koetti näyttää ikävystyneeltä, kun lady taas ryhtyi uuteen keskustelukysymykseen. Nostaessaan katseensa Marcia näki setänsä Mr. sekä Mrs. Melvillen ja Laurence Sybertin seurassa tulevan huoneen poikki heidän luokseen. Sybert nauroi ja lörpötteli Mrs. Melvillen kanssa huolettoman näköisenä. Hän teki kohteliaan kylmän kumarruksen, joka oli tarkoitettu molemmille naisille. Yleisen tervehtimisen jälkeen jäi Marcia keskustelemaan Mrs. Melvillen kanssa, samalla kun hänen setänsä ja pääkonsuli yhä jatkoivat väittelyä kapinakysymyksestä, ja kirjailijatar otti Sybertin omalle osalleen.
"On ikävä, että jätätte huvilan niin pian, vaikka kyllä uskon, että me kaikki teemme teille seuraa parin viikon kuluttua", lausui Mrs. Melville. "Jo nyt kulkee kadulla mieluummin varjon puolella. Eikö tämä metelöiminen ole kauheata?" hän jatkoi. "Laurence Sybert parka rasittaa itsensä aivan laihaksi sen takia. Nykyään tuskin kuulee muusta puhuttavankaan."
Marcia vastasi järkevään tapaansa, mutta huomasi koko ajan tarkkaavansa keskustelua vieressään. Hänen suureksi harmikseen koski puhe vielä Paul Dessartia.
"Niin, kuulin, että hän sai äkkiä kutsun kotiin; olipa se kova onni", virkkoi Sybert rauhallisesti.
"Näin meidän kesken puhuen, Paul Dessart ei tosiaan jättänyt taidettaan ja palannut Pittsburgiin senvuoksi, että hän olisi väsynyt Roomaan. Sanoin jo Miss Copleyllekin, että silloin, kun mies päättää vakiintua ja asettua alalleen, ottakaa huomioon sanani, siinä on aina nainen takana. Oh, tiesin sen koko ajan." Hän madalsi ääntänsä. "Saamme lähipäivinä lukea kihlauksen Paris Heraldista."