XXIII Luku.
Marcia vietti iltapäivänsä odottaen hermostuneen jännitettynä setänsä kotiintuloa. Hän ei puhunut Mrs. Copleylle mitään miehestä, jonka hän oli tavannut nukkumassa luolassa, ja tyyneys, johon hänen täytyi ulkonaisesti pakoittautua, enensi yhä hänen sisäistä kiihtymystänsä. Turhaan hän koetti järkisyillä haihduttaa pelkoansa; siihen eivät pystyneet mitkään todistelut. Yhä uudelleen ja uudelleen hän vakuutti itselleen, että mies ei saattanut olla sama napolilainen, joka oli varoittanut hänen setäänsä; hänhän oli turvassa lukkojen takana; tuo tatuoitu krusifiksi oli vain jonkun salaisen seuran tunnusmerkki. Mutta ei hän saanut itseään siitäkään vakuutetuksi. Ensimmäinen vaikutus oli iskenyt häneen niin varmana, ettei se hevillä haihtunut, ja kun se sattui juuri tällaisena kapinan ja laittomuuden aikana, oli se sitäkin voimakkaampi. Marcia oli vasta kuullut kerrottavan, miten taloihin oli murtauduttu, Campagnalla oli hyökätty matkustajien kimppuun ja heidät oli ryöstetty. Hän oli kuullut puhuttavan Camorran kostonhalusta, saman miehen, jota hänen setänsä oli vastustanut. Nuo tiedot eivät olleet rauhoittavia; ja vaikka Marcia päättäväisesti työnsi ne mielestään, huomasi hän kerta toisensa jälkeen taas pohtivansa niitä. Hän tiesi, ettei Italian huolellisesti kehitetty poliisijärjestelmä ollut vain näön vuoksi olemassa.
Mr. Copleyn ja Melvillein piti saapua viiden junassa, mutta kun heitä ei kuulunut vielä puoli kuudenkaan aikaan, istuutuivat Mrs. Copley ja Marcia teepöytään, tai oikeammin nauttimaan jäällä jäähdytettyä mehua odottamatta heitä kauempaa. Pöytä oli asetettu paatsamapuiden varjoon, sinne, missä lehtokäytävä päättyi pengermän yläpäähän, ja mihin pieninkin mahdollinen tuulenhenkäys voisi löytää tiensä. Gerald ja Gervasio hotkaisivat omat lasillisensa nopeasti ja vetäytyivät sitten paatsamien varjoon leikkimään hevosta kärsivällisen Bianca paran kanssa, käyttäen ohjaksina hänen hilkkansa liehuvia nauhoja. Mrs. Copley ja Marcia istuivat pöydän ääressä lausuen sillointälloin sanan toisilleen. Väliajoilla kiintyi Marcian katse vehnäpeltoon kirjavine unikkoineen ja kauempana siintäviin sypresseihin.
"Minä luulen, että he kuitenkin loppujen lopuksi tulevat!" huudahti Mrs. Copley varjostaen kädellä silmiään katsellessaan Roomaan johtavalle tielle, joka kulki kuin keltainen nauha suoraan halki peltojen ja viinitarhojen. "Aivan oikein, tuolla näkyvät vaunut!"
Marcia katseli liikkuvaa pilkkua ja pudisti päätään. "Sinulla on paremmat silmät, täti Katherine, kuin minulla, jos näin etäältä voit erottaa setä Howardin."
"Vaunut kääntyvät huvilatielle. Olen varma, että he tulevat. Ihmisparat! He ovat varmaan puolikuolleita ajettuaan tällaisessa helteessä. Roomassa on varmaan ollut sietämätöntä tänään." Näin sanoen hän nopeasti lähetti Pietron tuomaan lisää virvokkeita.
Mutta kymmenen minuutin kuluttua näkivät he vaunujen muuttuneenkin rämiseviksi campagnalaisvankkureiksi eikä siis ollut muuta neuvoa kuin jälleen istua odottamaan. Puoli kahdeksan aikaan alkoi Marcia hermostua. Olisikohan sedälle saattanut tapahtua jotain? Olisikohan ollut syytä kertoa kaikki tädille, ja lähettää joku setää vastaan varoittamaan häntä? Mutta eihän kukaan uskaltaisi pysäyttää vaunuja avoimella tiellä, keskellä valoisaa päivää. Sadat mielikuvat kulkivat hänen aivojensa lävitse, kunnes lopulta, kun kello jo oli kahdeksan, kuului hiekkakäytävältä pyörien ratinaa.
Sekä Mrs. Copley että Marcia päästivät helpotuksen huudahduksen. Mrs. Copley oli ollut tuskissaan päivällisen tähden, ja Marcia niiden monien huoliensa vuoksi, jotka nyt haihtuivat kuin yhdellä iskulla, kun hän tiesi setänsä olevan turvassa. Molemmat kiiruhtivat piha-aukealle vastaanottamaan tulijoita. Paitsi Melvillejä ja Mr. Copleytä astui vaunuista vielä Laurence Sybertkin. Nähdessään hänet Marcia säpsähti kysellen sykkivin sydämin mielessään, minkä vuoksi hän oli mahtanut tulla.
Katsahtaessaan heidän kasvoihinsa, keskeytti Mrs. Copley äkkiä iloiset tervetuliaissanansa huudahtaen: "Onko jotain tapahtunut? Miksi tulette näin myöhään?"
He olivat silminnähtävästi kiihdyksissä, eivätkä ehtineet hukata aikaa tervehtimisiin, ennenkuin tyhjensivät uutisvarastonsa. Oli tehty murhayritys kuningas Umbertoa vastaan juuri samana iltapäivänä Pinciolla, Rooma oli sotatilassa ja lisäksi oli paljastettu salaliitto, jonka tarkoituksena oli murhata pääministeri ja hallituksen muut johtohenkilöt.