"Missä sitten ei nykypäivinä olisi vallankumousta ilmassa?" päivitteli Melville. "Keski-Afrikka odottaa aina uutta hallitusta, saadakseen taas kumota sen."
"Sivumennen sanoen", pisti Copley väliin, "salamurhaaja on Sybertin ystävä."
"Sybertin ystävä!" Marcia kertasi sanat, ehtimättä ajatella niiden muotoa.
Sybert kuuli huudahduksen ja hymyili hiukan.
"Ei erittäin läheinen ystävä, Miss Marcia. Tutustuin häneen niihin aikoihin, jolloin te löysitte Marcelluksen."
"Miten se tapahtui?" Mrs. Copley kysyi.
"Kuulin hänen pitävän puheen eräässä kahvilassa."
"On vahinko, että ette toimittanut häntä silloin talteen", virkkoi Melville. "Olisitte säästänyt poliisilta paljon huolta. He ovat jo jonkun aikaa pitäneet häntä silmällä."
"Siihen aikaan en ilmiantanut ihmisiä", Sybert vastasi kuivasti. "Muuten ei poliisilla nyt ole mitään valittamisen syytä. Mies on mielestäni itse ilmiantanut itsensä mahdollisimman suorasukaisesti; nyt hän ei enää kuljeskele ympäri työntämässä tikareita kuninkaiden rintaan. Italialaiset ovat kiihkeätä väkeä, kun heidät kerran on yllytetty; he puhuvat enemmän kuin on viisasta — mutta kun tulee toiminnan aika, silloin he tavallisesti peräytyvät. Tällä miehellä näytti kuitenkin olevan rohkeutta toteuttaa vakaumuksensa. Loppujen lopuksi oli tuo hänen puoleltaan sittenkin tavallaan suurenmoisesti tehty."
"Suurenmoisesti tosiaan", virkkoi Melville otsaansa rypistäen.